Minä en tykkää yhtään! Olen joutunut olemaan kotona ihan yksin! Ei siinä mitään, jos muutaman tunnin, mutta että kokonaisen työpäivän ajan? Kenelle pääsen osoittamaan rakkautta? Kenen syliin voin kiivetä? Yhyy, tulee itku!
Emäntä on taas joutunut olemaan töissä ja kun isännälläkään ei vapaata ole minä olen joutunut totuttelemaan olemaan yksin. Noh, se on paljastanut minusta ihan uuden puolen - täystuhon! Olen kiskonut pyykit kopasta, levitellyt ne ympäriinsä. Olen repinyt pahvilaatikoita, silpunnut papereita ja ennen kaikkea tuhonnut kaikki emännän kengät! Tätä kenkäfetissiäni tuntuu olevan äärettömän vaikea hallita, kaikki ne ihanat mokkasaappaat ja nahkakengät tuoksuvat ja maistuvat niiiin hyvältä. Enkä yhtään ymmärrä mikä emännän saa nii vihaiseksi...
Silloin kun isäntäväki on kotona käymme kiipeilemässä lumikinoksilla, juoksentelemassa hangella ja kotona olemme harjoitelleet noutamista (se tulee minulle ihan luonnostaan!), paikallaan istumista sen aikaa kun kynsiä leikataan (tämä ei kyllä luonnistu sitten oleenkaan - miksi kukaan haluaisi olla paikallaan?) ja yleistä tottelevaisuutta. Kaikkein eniten kuitenkin rakastan sitä kun pääsen kiipeämään emännän syliin (varsinkin silloin kyn hän yrittää olla tietokoneella) ja voin vain pusutella häntä halauksessa. Minun on aina päästävä sohvalle isännän ja emännän väliin, haluan olla mukana kaikessa! Olen jopa alkanut katsomaan televisiota heidän seuranaan.
Eiköhän tämä arki tästä taas lutviinnu, kunhan kengät on siirretty hattuhyllylle pois houkuttelemasta ja ehkä muutama luu tuotu niiden tilalle...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti