Olen nyt 10 viikkoa vanha! Aika on kulunut hurjan vauhdikkaasti ja emäntäni voi tuskin uskoa kuinka paljon ikää onkaan ehtinyt jo kertyä pikku tytölleen. Iän myötä olen saanut lisää jääräpäisyyttä mutta myös hellyyttä. Aina kun isäntäväki tulee kotiin haluan kiivetä jomman kumman syliin ja hirmuisen pusutteluvimman jälkeen vain maata siinä tuhisemassa. Emäntä nauraa, että olen oikea sylivauva ja ihmettelee miten mahtaa käydä kunhan tästä vielä suuremmaksi kasvan.
Kasvupyrähdys onkin tässä tullut ja emännän varovaisen arvion mukaan olen melkein tuplaten isompi kuin pari viikkoa sitten. Itse en usko, että olen ihan niin suuren suuri, mutta kyllä tässä jo paljon paremmin sohvan ja pöydän reunoille yltää. Tuskinpa kestää enää kauan, että opin hyppäämään ylöspäin. Motoriikkani on tässä kehittynyt huomattavasti kasvamisen ohella. Ensimmäistä kertaa eilen opettelimme menemään portaita alaspäin ja emännän suureksi riemuksi tajusin homman jo kahden ensimmäisen askelman jälkeen. Ylöspäin tullaan jo tasaisella varmuudella ja lumikinoksissakin kiipeillään ilman minkäänlaista epäröintiä.
Ihmisiä kohtaan olen aivan yhtä rakastava kuin ennenkin. Emäntä suunnittelee vievänsä minut joku päivä työpaikalleen tutustumaan uuteen ympäristöön, jotta näkee miten reagoin väenpaljouteen mahdollisimman oudossa paikassa. Tähän mennessä olen tavannut ihmisiä vain kadulla, pihalla, kotona tai isovanhemmilla. Ne kohtaamiset menevät täyden kympin arvosanoin, joten luotan siihen, että todistan olevani ihmisrakas ihan missä tahansa tilanteessa.
Isovanhemmilla pääsinkin tutustumaan paremmin Tornadoon, keskikokoiseen snautseriin. Emäntä oli kauhean huolissaan tapaamisestamme, sillä Toro on vasta kaksivuotias ja aikamoinen rasavilli riehuja. Poika oli itse pentuna täystuho riiviö, jolta muut koirat eivät saaneet hetkeäkään rauhaa. Olikin siis kohtalon ivaa, että Toro antoi minun tehdä mitä vain (nakertaa nilkoista, kiskoa hännästä, pureskella korvista...) eikä itse uskaltanut käyttää rajuja otteita lainkaan. Uusi ystäväni juoksi minua pakoon kun oikein innostuin käyttämään naskalihampaitani, mutta kun minä lopetin takaa-ajon Toro kääntyi heti kannoillaan ja lähti perääni. Tästä seurasikin monen tunnin juoksentelut ja peuhaamiset, joiden jälkeen kotona sammuin kuin tukki pitkille yöunille.
Perheen koirista vain Dina-narttu on enää esittelemättä minulle, kaikkien muiden kanssa tulen loistavasti toimeen (vaikka Neptunus-setä onkin hiukan liian iso leikkikaverikseni vielä). Kunhan olen saanut madotuksen (tällä viikolla emäntä uhkasi sen minulle antaa) ja sitten kahden viikon päästä rokotukset pääsen Dinaankin tutustumaan. Odotan sitä innolla sillä Dina on tunnettu pentu-rakkaudestaan ja suuresta hoivausvietistään. Jos kaikki menee yhtä hyvin kuin muiden perheenjäsenten kesken saamme pian rellestää keskenämme joka viikonloppu pienenä laumana - sitäpä vasta innolla odotankin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti