Tänään oli mullistava päivä elämässäni - vaikka en sitä vielä tiedäkään. Minua kävivät nimittäin katsomassa tuleva emäntä ja isäntä. Korviani en loksauttanut vartiohaukuille, joita aikuiset koirat kuorossa lauloivat auton ajaessa pihaan. Me aussit aina ilmoitamme vieraiden saapumisesta, sen olen äidiltä oppinut. Kasvattajaäitini ja -isäni ottivat ovella vastaan kolme vierasta ja ranskalainen koiratätini pääsi tervehtimään heitä ensin. Sitten vihdoin nämä uudet ihmiset tulivat minun ja sisarusteni luokse.
Otimme äidin kanssa emäntä- ja isäntäkokelaan innolla vastaan. Jokainen meistä teki parhaansa hurmatakseen nämä uudet ihmiset. Siskoilta ja veljiltä loppui kuitenkin nopeasti puhti ja lopulta minä olin ainoa, joka jaksoi temmeltää. Pääsin narskuttamaan sormenpäitä, kiipeämään syliin, haukahtelemaan intoani, leikkimään leluilla ja ehdottomasti parasta oli kun kasvojen nuolemisen ohella ehdin näykätä tulevan emännän korvalehdestä!
Jaksoin viihdyttää vieraita niin pitkään, että kasvattajaäitini ihmetteli jo, että olinko unohtanut syödä, mutta ei se siitä johtunut. Saatan olla pentueen pienin, mutta myös pippurisin! Niinpä hurmasin tieni ensin isännän sydämeen ja lopulta emäntä - joka olisi halunnut adoptoida kaikki siskoni ja veljenikin - totesi myös, että juuri minä olen heidän tuleva silmäteränsä.
Tämän päivän ensipuraisu tulevan emännän ja isännän sydämiin oli kovin hauskaa ja odotan innolla päivää kun pääsen muuttamaan heidän luokseen. Sitä ennen aion nauttia niistä viikoista, jotka ovat jäljellä sisarusteni, äidin ja kasvattajavanhempieni kanssa.
~Sizuka
