Marraskuu humahti ohitse oikeana muutosten hullunmyllynä! Ensinnäkin sain ensimmäisen juoksuni, eli minusta tuli iso tyttö! En reagoinut juoksuihin kovin voimakkaasti, ainakaan henkisesti (mamma ei tykännyt jatkuvasta siivoamisesta). Olin hieman levoton, mutta muuten normaali itseni. Suurin ongelma osoittautui pikemminkin ulkoilussa. Minne mennä kiimaisen nartun kanssa? Emäntä ratkaisi dilemman lopulta viemällä minut jonnekin missä ei varmasti ole muita koiria ;)
Maagisen vuoden iän lähestyessä emäntä on alkanut hyppyyttää minua, ja motoriikkani kehitys onkin ollut nopeaa. Ennen ensilumen saapumista saavutin vihdoin rohkeuden ja taidon loikkia korkealta ja korkealle. Pomppiminen, joka ennen jännitti minua, alkoi sujua kuin itsestään.
Muutosten marraskuu ei tuonut mukanaan vain muutoksia minussa vaan myös luonnonmullistuksen kun lumi satoi maahan. Se oli tietysti minulle aivan uskomattoman suuri ilon ja riemun lähde.
Henkilökohtaisesti suurempi myllerrys oli kuitenkin muuttaminen Vantaalle! Jouduin jättämään taakse kodikseni totutun Malmin ja lähtemään Havukoskelle! Aluksi en pitänyt paikasta lainkaan. Uudet hajut, huonekalut, äänet, naapurit, kaikki olivat ihan pielessä! Ihastuin kuitenkin tämän vasta remontoidun kotipesäni viereiseen metsään! Aivan mahtava mäntymetsä pururatoineen. Nautin suunnattomasti saadessani juosta vapaana lumisessa korvessa, ja tottelevaisuutenikin on jo sen verran kohdillaan, että irtautuminen ja palaaminen toimivat kuin leikiten.
Tämä uusi ympäristö on kyllä saanut vartioviettini esiin (ja oma osansa oli varmasti juoksujen aikaansaamalla aikuistumisella). Urahtelen ja murahtelen vieraille, vahdin ovia ja pysyn kiinni emännässä vapaanakin uusilla alueilla. En kuitenkaan vieläkään hauku, saati reagoi eroahdistukseen ulvomalla. Niinpä muuttomme on sujunut pehmeästi, vaikka naapurin koirien kanssa yhteistä säveltä ei olekaan löytynyt. Bulldogi narttu ei pitänyt minusta lainkaan! Ehkäpä saan jostakusta muusta leikkitoverin itselleni...
Syntymäpäiväni kunniaksi 21.12. sain viettää tyttöjen iltaa! Kyläilemään luokseni tuli Kharon! Huonojen kokemustensa takia Kharon ärisi ja pomotti minua ensin, mutta minä osasin heti alistua ja vain odottaa kunnes tyttö muistaisi, että minuun voi luottaa. Ei mennytkään montaa minuttia, kun juoksimme jo yhdessä pää viidentenä jalkana lumikinosten lomassa ja riemuitsimme treffeistämme. Olen kauheasti kaivannut seuraa, erityisesti muista koirista (vaikka aina välillä pääsenkin isovanhempien Toroa ja Dinaa morjenstamaan), joten parempaa syntymäpäivälahjaa en olisi voinut saada!
Kharon jäi luoksemme yöksi, mutta eihän siitä nukkumisesta oikein mitään meinannut tulla. Änkesimme tunkesimme molemmat sänkyyn ja Emäntä ei ollut mahtua viekkuumme. Olen ottanut tavakseni nukkua emännän vieressä sängyllä täällä uudessa kodissamme (voin vahtia häntä hyvin ja toisaalta hakea itse turvaa). Kharonille ei myöskään tietysti kelvannut mikään muu lepopaikka ja niinpä täytimme pedin kuolalla ja karvalla. Mamma oli niin onnellinen!
Muutamisen tohinassa, joulun lähestyessä ja Mamman sairastellessa tämä blogin päivittäminen on kärsinyt. Kun kameraakaan ei ole ollut käytössä (kuvat ovat kännykällä räpsittyjä) on kirjoittaminen vain viivästynyt ja viivästynyt. Emäntä yrittää pian ylipuhua jonkun fotoilemaan minusta taas kunnollisia kuvia niin näette miten hulluna olen lumeen, kuinka sukeltelen siinä kuin Roope Ankka rahoissaan ja ehkä saatte kuvia jopa tuosta minun uudesta satumaastani, eli viereisestä ulkoilumetsästä. Agiesteiden treenailua on aloitettu ja siitäkin päivityksiä tulee kunhan on kameraa ja aikaa. Kaikkeen tarvitaan aina kameraa ja aikaa! Jahka nämä kaksi asiaa kohtaavat lisää päivityksiä siis tiedossa.
