Ylä- ja alamäissä

21.3.2010 Helsinki

Taas on viikko vierähtänyt. Emäntä palasi töihin kolmeksi päiväksi vain tullakseen sairaalan kautta kotiin. Nyt hän on taas maannut vaan sängyssä kuin mätä lahna ja ainoastaan isännästä on ollut minulle seuraa. Saisi emäntä jo parantua niin pääsisimme kunnolla temmeltämään!

Noh, onneksi tässä on ehtinyt kenkiä tuhota. Muutamat nahkasaappaat ja avokkaat on syöty, lenkkarit ovat puolitiessä ja muutamat vaatteetkin olen saanut hajalle. Nyt viikonloppuna olen molempina päivinä päässyt uusimaan koiratreffini "lauman" kanssa. Lauantaina reihuin Tornadon ja Dinan kanssa, tänään mukana härdellissä oli myös Neptunus. Tulemme kaikki yhä enenevässä määrin hyvin toimeen. Torokin alkaa arvostaa minua leikkitoverina kasvettuaan itse läpi lähes koko pentuikänsä ilman kunnon remukaveria. Noh, nyt hän tulee näkemään minua kyllästymiseen asti!

Sain myös emännältä lahjaksi valtavan suuren nallen! Nallukka ryösti sydämeni samantien ja olen raahannut sitä innoissani makuuhuoneen (pesäluola) ja olohuoneen (matto on aarrearkkuni) väliä. Harjoittelen sen kanssa painimista, jotta voin pian antaa könöön laumalleni! Vielä olen se heikoin lenkki ja välillä ihmiset joutuvat puuttumaan peliin kun kaikki kolme käyvät yht aikaa päälle. Mutta jahka voimani ja kokoni kasvavat katsotaan sitten kuka on alfa ja kuka omega!

Tuija-täti otti vähän videokuvaakin peuhaamisestamme, sen pätkän toivottavasti emäntä onnistuu jossain vaiheessa tänne laittamaan. Tässä nyt kuitenkin ensin muutama kuva loistavasta leikkipäivästäni!

Kolmekuukautispäivä

15.3.2010 Helsinki

Täytän tänään kolme kuukautta! Kaksitoista viikkoa on nyt kulunut siitä kun tupsahdin lumihankeen kuin kauneinkin joulun ihme. Ehkä juuri tuon ensikokemuksen takia lumi on elämäni suurin rakkaus ja olin aivan murtunut kun kinokset alkoivat sulaa. Mikään ei ole niin ihanaa kuin pehmeä pakkashanki! Olenkin varmaan niitä harvoja suomen asukkeja, joka juhli kun pakkaset palasivat ja luntakin tuprutti lisää. Rakastan olla ulkona ja pyöriä valkoisessa puuterissa. En pidä yhtään sulista kävelyteistä, lammikoista tai hiekasta tassujeni alla. Vierastan asvalttia enkä haluaisi kävellä missään, minkä päällä ei ole lumipeitettä.

Tänään olemme emännän kanssa peuhanneet pihalla, jossa pääsin harrastamaan lempileikkejäni. Kinoksissa kiipeily, hangessa sukeltelu ja jäällä juoksentelu ovat nyt tietenkin niitä lemppareita. Intoudun myös jokaisesta risusta, lehdestä ja roskasta, joka tulee vastaan. Tänään onnistuin löytämään ihan kunnollisen kepinkin! Sitä heitellessä ja ympäriinsä pyrähdellessä oli mahdottoman mukavaa!

Tänään on kuitenkin ollut huomattavasti rauhallisempi päivä kuin eilen. Pääsin nimittäin niille emännän suunnittelemille koiratreffeille! Treffini Tornadon kanssa laajenivat tosin koko "lauman" kohtaamiseksi, nimittäin paikalla olivat myös Neptunus-hovawart ja Dina-täti, johon pääsin tutustumaan ihka ensimmäistä kertaa! Juoksentelin ensin Toron kanssa sisällä ja sitten ulkona. Jäin pahasti jälkeen erityisesti pihalla, vauhtini ei riittänyt lainkaan pysyttelemään hulivilipojan perässä. Yritin ovelasti oikoa reittejä ja näin päästä niskanpäälle, mutta Toropainen oli aivan liian vikkelä.

Emäntä kuitenkin ilahtui vieressä seuratessaan siitä, että olen hurjasti kehittynyt. Refleksini ovat paljon nopeammat, liikkeeni huomattavasti jäntevämmät ja kehon kontrolli selkeästi jo siirtymässä pentumaisesta haparoinnista varmoihin otteisiin. En myöskään mahdu enää luikahtamaan Toron vatsan ali! Noh, onhan tuota painoakin minulla jo 8,5kiloa ja tassujen koosta päätellen minusta kasvaa vielä iso tyttö. Näytän tällä hetkellä ehkä vähän venytetyltä, kiitos pitkän kroppani ja laihojen jalkojeni, mutta kyllä minusta vielä kaunotar kuoriutuu.

Leikittyäni aikani Tornadon kanssa, jolla meni jo hermot piraijamaiseen näykkimiseeni ja herpaantumattomaan jahtailuuni, pääsin viihdyttämään Neptunusta. Hänen vatsansa ali mahdun vielä ihan hyvin juoksemaan. Alkuhaparoinnin jälkeen löysimme myös yhteisen sävelen leikkeihin. Nepu heittäytyi kanssani lattialle ja narskutteli korviani ja niskaani, mutta antoi minun myös temmeltää hänen päällään, allaan, ihan miten vaan. Jatkuva näykkimiseni ja kiusaamiseni oli välillä käydä liian ärsyttäväksi, mutta Tuija-täti valvoi Nepua tiukan katseen alla, jolloin suuren suuri ystäväni joutui leikkimään nätisti.

Ihastuin suunnattomasti Nepuun leikkitoverina. Suuresta koostaan huolimatta hänellä on lempeä luonne ja vaikka otteet ovat välillä vielä liian rajut näin pienen tytön kanssa, en saanut millään tarpeekseni Neptunuksen seurasta. Vain Dina osasi olla vieläkin kiinnostavampi. Uskon myös, että tunne oli molemminpuolinen. Dina kun on tunnettu rakkaudestaan pentuihin ja osoitti sen myös minua kohtaan.

Nähdessään minut ensimmäisen kerran Tinttaran korvat nousivat tiukasti sivuttain pystyyn kuin jäniksellä ja kun hänen annettiin tutustua minuun oli riemu rajaton. Välillä näytti siltä kuin narttu ei olisi nahoissaan pysynyt onnen ollessa niin suuren suuri. Äidillisille vaistoilleen uskollisena Dina osasi leikkiä kanssani ja helliä minua, mutta näytti myös selkeästi kaapin paikan. Yhtään liikaa voimaa ei käytetty ja hampaita väläytettiin vain opettavaisena varoituksena siitä, missä raja menee. Emäntä ei olisi voinut olla tyytyväisempi ensitapaamisestamme ja odottaa ainakin yhtä innolla seuraavaa leikkikertaamme kuin minä!

Matokuuri on takana ja rokotukset odottavat. Ne kuulemma ovat pakollinen osa kolmen kuukauden rajapyykkiä enkä yhtään tiedä mitä odottaa. Olen niin ihmisrakas, että emäntä epäilee rokotuksen menevän hyvin niin kauan kunhan saan pusutella jotakuta ihmistä ja olla sylissä. Kerronkin sitten ensi kerralla oliko hän oikeassa vai ei.

Iso tyttö

11.3.2010 Helsinki

Viimeisin viikko ja risat on kulunut kuollettavan hitaasti! Ensin emäntä oli koko ajan töissä ja kävi vain nukkumassa kotona, ja sitten hän yhtäkkiä jäikin kokonaan kotiin, mutta pysyi siltikin vaan sängyssä koko ajan! En voinut mitenkään ymmärtää, että hän oli kipeä, eikä kyennyt leikkimään kanssani. Päivästä toiseen tylsääkin tylsempää huomion kerjäämistä kun kuumeileva emäntä jaksoi tuskin päätä tyynyltä nostaa! Hirvitys miten oli kauheaa olla toimettomana!

Onneksi isäntä tuli myöhään iltaisin kotiin leikkimään kanssani, mutta oli se silti ihan liian vähän! Kun emäntä vihdoin alkoi toipumaan hän jostain syystä järkyttyi. Minähän olin vain laittanut kämpän täyteen kaaokseen turhautumista purkaessa, tuhonnut ja riehunut minkä vaan olin ehtinyt. Enkä totellut enää komentoja, olin autuaasti ne unhoittanut sillä aikaa kun emännän ääni oli kateissa. Nyt ollaankin sitten kaksi päivää kerrattu, että kukahan se pomo onkaan?

Minä olen kyllä mielestäni niin iso tyttö jo, että saan tasan tarkkaan päättää mitä teen ja minne menen. Miksi ihmeessä minua ei enää päästetä vapaaksi? Entäs sitten jos en enää tule luokse kun kutsutaan? Ja mikä ihmeen juttu se nyt on, että remmissä pitää kulkea sinne minne emäntä ohjaa. Ei, mieluummin isken nelijalkajarrut pohjaan ja väännän väkisin omaan suuntaani. Saatan myös heittäytyä ilman mitään ilmeistä syytä ulisten istumaan kun en vaan halua, viitsi tai jaksa. Emäntä on ollut tästä kaikesta hämillään ja tullut lopulta siihen tulokseen, että taidan olla teini-iässä.

Eilen kävimme lemmikkikaupassa pitkästä aikaa ja emäntä ihmetteli miksi käyttäydyin niin arasti, melkein pelokkaasti. Hän päätteli, että olen varmaan ollut vain liian kauan kotona, sillä ihmisten kanssa olin ihan yhtä rakastava kuin ennenkin. No meneehän sitä vähemmästäkin pasmat sekaisin kun ensin juostaan koko ajan jossain ja sitten ei mennä minnekään! Tänään emäntä kutsuikin ihanan Sanna-tädin sitten käymään, joka urhoollisesti tuli paikalle, vaikkei emäntä ole vielä täysin terve. Voi että miten ihanaa oli temmeltää tädin kanssa ja olla huomion keskipisteenä! Huomenna vuorostaan on kutsun saanut Pami-täti ja viikonlopuksi minulle on suunnitteilla treffit Tornado-snautserin kanssa. Emäntä on päättänyt lisätä virikkeitäni ja koulutustani roimasti, jottei orastava teini-ikäni vaan pääse valloilleen.

10 viikkoa

2.3.2010 Helsinki

Olen nyt 10 viikkoa vanha! Aika on kulunut hurjan vauhdikkaasti ja emäntäni voi tuskin uskoa kuinka paljon ikää onkaan ehtinyt jo kertyä pikku tytölleen. Iän myötä olen saanut lisää jääräpäisyyttä mutta myös hellyyttä. Aina kun isäntäväki tulee kotiin haluan kiivetä jomman kumman syliin ja hirmuisen pusutteluvimman jälkeen vain maata siinä tuhisemassa. Emäntä nauraa, että olen oikea sylivauva ja ihmettelee miten mahtaa käydä kunhan tästä vielä suuremmaksi kasvan.

Kasvupyrähdys onkin tässä tullut ja emännän varovaisen arvion mukaan olen melkein tuplaten isompi kuin pari viikkoa sitten. Itse en usko, että olen ihan niin suuren suuri, mutta kyllä tässä jo paljon paremmin sohvan ja pöydän reunoille yltää. Tuskinpa kestää enää kauan, että opin hyppäämään ylöspäin. Motoriikkani on tässä kehittynyt huomattavasti kasvamisen ohella. Ensimmäistä kertaa eilen opettelimme menemään portaita alaspäin ja emännän suureksi riemuksi tajusin homman jo kahden ensimmäisen askelman jälkeen. Ylöspäin tullaan jo tasaisella varmuudella ja lumikinoksissakin kiipeillään ilman minkäänlaista epäröintiä.

Ihmisiä kohtaan olen aivan yhtä rakastava kuin ennenkin. Emäntä suunnittelee vievänsä minut joku päivä työpaikalleen tutustumaan uuteen ympäristöön, jotta näkee miten reagoin väenpaljouteen mahdollisimman oudossa paikassa. Tähän mennessä olen tavannut ihmisiä vain kadulla, pihalla, kotona tai isovanhemmilla. Ne kohtaamiset menevät täyden kympin arvosanoin, joten luotan siihen, että todistan olevani ihmisrakas ihan missä tahansa tilanteessa.

Isovanhemmilla pääsinkin tutustumaan paremmin Tornadoon, keskikokoiseen snautseriin. Emäntä oli kauhean huolissaan tapaamisestamme, sillä Toro on vasta kaksivuotias ja aikamoinen rasavilli riehuja. Poika oli itse pentuna täystuho riiviö, jolta muut koirat eivät saaneet hetkeäkään rauhaa. Olikin siis kohtalon ivaa, että Toro antoi minun tehdä mitä vain (nakertaa nilkoista, kiskoa hännästä, pureskella korvista...) eikä itse uskaltanut käyttää rajuja otteita lainkaan. Uusi ystäväni juoksi minua pakoon kun oikein innostuin käyttämään naskalihampaitani, mutta kun minä lopetin takaa-ajon Toro kääntyi heti kannoillaan ja lähti perääni. Tästä seurasikin monen tunnin juoksentelut ja peuhaamiset, joiden jälkeen kotona sammuin kuin tukki pitkille yöunille.

Perheen koirista vain Dina-narttu on enää esittelemättä minulle, kaikkien muiden kanssa tulen loistavasti toimeen (vaikka Neptunus-setä onkin hiukan liian iso leikkikaverikseni vielä). Kunhan olen saanut madotuksen (tällä viikolla emäntä uhkasi sen minulle antaa) ja sitten kahden viikon päästä rokotukset pääsen Dinaankin tutustumaan. Odotan sitä innolla sillä Dina on tunnettu pentu-rakkaudestaan ja suuresta hoivausvietistään. Jos kaikki menee yhtä hyvin kuin muiden perheenjäsenten kesken saamme pian rellestää keskenämme joka viikonloppu pienenä laumana - sitäpä vasta innolla odotankin!