Suomi on uusi maailmanmestari, hei!!! Sitä se Mamma on täällä hehkutellut innosta soikeana. Minä taas olin innoissani kun sain käydä eilen leikkimässä Dinan ja Toron kanssa pitkästä, pitkästä aikaa. Sen hyvän lisäksi minulla oli myös Kharonin kanssa äitienpäivätreffit.
Emännät veivät meidät suurelle pellolle riehumaan, jossa oli ihanaisia, keväisiä kuraojia. Kharon sukelsi niihin samantien, mutta minä yritin vältellä moisia likalammikoita (joskus yli hyppääminen onnistui aika heikolla menestyksellä).
Oli aivan ihanaa nähdä Karkkia pitkästä aikaa ja juoksujen päätteeksi päästä kunnolla revittelemään. Repimisestä puheen ollen eräs kaunis päivä narskutin häntäni keskeltä melkein puliksi juoksujen aikaan. Emäntä pyysi lääkäriä katsomaan mikä oli vialla, mutta minä olin vain ollut niin innostunut juoksuhajujen putsaamisesta, että kaikki "turmeltuneet" karvat oli pakko tuhota.
Pellolla en paljoa häntääni mietiskellyt vaan nautin Kharonin kanssa peuhaamisesta. Kartsa löysi itselleen pienen kepukan, jota se ei millään olisi halunnut jakaa kanssani, mutta halusi kuitenkin tulla esittelemään kuinka hienon aarteen se oli löytänyt.
Äitienpäivä oli kesän ensiaskeleita ja porottavan helteen alla minä lopulta luovutin ja pulahdin ojaan. Nautinnoksi en voi sitä kyllä sanoa...
Kylpyni jälkeen olin kuitenkin kuin eri koira! Kun läkähdyttävä kuumuus helpotti, jaloistani löytyi äkkiä enemmän virtaa ja hypyistäni komeasti korkeutta. Kharonkaan ei enää päässyt niin helposti minua karkuun pitkine koipineen vaan joutui temmeltämään ihan kunnolla!
Treffailut piristivät minua ihanasti kotiarestin jälkeen ja kaikki tuntui kääntyneen taas nousujohdanteiseksi. Ei kuitenkaan kestänyt kuin muutama päivä ja onnistuin saamaan itselleni vatsataudin.
Emäntä yritti ensin hoitaa minua kotikonstein, yököttävällä riisiruokavaliolla ja apteekin canikurilla. Ripulointini kesti kuitenkin päivästä toiseen ja lopulta Mamma vei minut lääkäriin, jossa todettiin, että olin saanu suolistotulehduksen. Jouduin siis antibioottikuurille.
Lääkkeiden ja erityisruoan ansiosta vointini lähti nopeaan nousuun ja kahdessa päivässä olin entiselläni. Se oli hurja helpotus Emännälle, joka oli jo ollut perumassa Wienin matkaansa voidakseen jäädä hoitamaan minua kotiin. Mutta koska tohtoritäti oli antanut minulle kaiken mitä tarvitsin parantuakseni Mamma nousi kuun lopussa lentokoneeseen ja minut vietiin isovanhempien luokse hoitoon. Pääsin siis Toron ja Dinan luokse yökylään!
Aluksi minulla oli hiukan vaikeuksia tottua olemaan ilman Mammaa. Odotin hänä ulko-ovella ihmetellen miksen pääse kotiin yöksi. Nautin kyllä Dinan ja Toron kanssa peuhaamisesta, vaikka he pistivätkin minut laumansa pohjimmaiseksi. Minua ei alimman asema haittaa, enhän suostu tappelemaan kenenkään kanssa mistään asiasta, mutta se myös tarkoitti, että tukeuduin isovanhempiin ja ängin heidän syliinsä sohvalla.
Parissa päivässä ehdin kuitenkin tottua hoitokotini meininkiin ja uskalsin lähteä kunnolla irroittelemaan. Unikin tuli joka yö erinomaisesti päivän peuhailun jälkeen enkä vinkunut Emännän perään niin kuin hän oli pelännyt. Osoitin kaikin puolin olevani mallikelpoinen koirahoidokki ja tapani mukaan hurmasin isovanhemmat kiltteydelläni.
Emäntä palasi myöhään yöllä matkaltaan ja minun oli tarkoitus olla vielä tuo viimeinen vuorokausi hoidossa. Mammalla oli kuitenkin ollut minua ihan yhtä ikävä kuin minulla häntä ja niinpä hän järjesteli asiat niin, että pääsin kotiin yhtä matkaa matkalaukkujen kanssa. Oli aivan uskomattoman ihanaa palata omaan tupaan, oman mamman kainaloon. Meidän ei tarvinnut kuin katsoa toisiimme Emännän kanssa sopiaksemme sanattomasti, että tätä ei tehdä sitten kovin usein!
