Huh heijaa miten paljon kaikkea onkaan tapahtunut! Emäntä ei ole ehtinyt koneelle päivittämään kuulumisiani, mutta voin ilokseni kertoa, että voin vallan mainiosti! Synttärini hurahtivat ohi 21.12. ja sain lahjaksi herkkusapuskaa sekä luu/naru leluyhdistelmän, jolla leikittiinkin sitten niin innosta soikeana, että lopulta tuhosin koko vekottimen! Joulun vietimme isovanhempien luona ja siellä sain lahjakseni ihanan, uuden, sinisen huivin! Se oli ylläni kaikki joulupyhät.
Joululahjana voidaan myös pitää sitä, että sain jäädä viikoksi hoitoon isovanhemmille kun emäntä pakkasi lapsensa ja miehensä autoon ja huristeli pohjoiseen "toisten" isovanhempien luokse kylään. Koska siellä ollaan allergisia koirille, minä sain jäädä viettämään aikaa Tornadon ja Dinan kanssa! Mikään ei olisi voinut olla rattoisampaa.
Uusi vuosi saapui sekin kuin huomaamatta, silloin onneksi emäntä oli taas kotona ja minä hänen kainalossaan, en nimittäin ollenkaan pitänyt ilotulitteista! Viime vuonna suhtauduin vielä raketteihin aika kevyesti, mutta tänä vuonna ne ahdistivat ja pelottivat minua kovasti. Onneksi karvaton pikkusiskoni takasi, että palasimme vuodenvaihteen pippaloista jo yhdeksältä kotiin ja olin turvallisesti sängyn alla nukkumassa, emännän korvan alla, kymmeneen mennessä.
Uusi vuosi on tuonut mukanaan suuren muutoksen, olemme nimittäin muuttaneet Kartanonkoskelle, eli takaisin Vantaalle! Viime vuoden lopusta puuttui tasainen rytmi ja rutiini, kun emäntä reissasi kahden kämpän väliä, mutta nyt me olemme asettuneet aloillemme! Perheemme on nyt isä, äiti, vauva ja minä, ja käytössämme on ruhtinaalliset 47neliötä. Tunnelma on siis tiivis ja läheinen, mutta avoimessa asunnossa mahdun sentään juoksemaan ympyrää (tosin lempipaikkani on suuri sohva, jolla torkun vauvan aiheuttamia univelkoja pois pitkin päivää, tai tuijottelen ulos ikkunoista ja vahdin naapureita).
Olen myös onnesta soikeana nyt kun olen saanut taas oman reviirin, jota partioimme joka päivä yhdellä pitkällä ja kahdella lyhyellä lenkillä. Lyhyet lenkit kiertävät läheisen ankkalammen ympäri (olisi niin kiva jahdata sorsia, mutta emäntä ei anna!) ja pidemmät reissut menevät aina urheilukenttien ja pellon laidalle, jossa pääsen monesti ottamaan kunnon riemupyrähdyksiä.
Nautin suunnattomasti lumesta, jota on onnekseni satanut kokoajan enenevässä määrin pitkin tammikuuta. Sukeltelen siinä kuin musta delfiini - lumi on yhä edelleen suosikki elementtini. Olisittepa nähneet riemuni kun ensilumi satoi ja pääsin pyörimään ensimmäiseen kinokseen, heittelemään lunta kuonolla päälleni ja kaivautumaan sen sisään kuin myyrä multaan!
Suurin osa päivästäni kuluu kotona vauvaansa hoitavan emännän varjona hipsutellen. Välillä Mammalla on mennä hermo kun olen koko ajan kantapäissä kiinni, mutta minun on vahdittava häntä ja lasta herkeämättä! Olen aivan suunnattoman rakastunut "pikkusiskooni", jota haluaisin putsata ja hoivata kyltymättömällä innolla. Säännöt ovat kuitenkin selkeät ja sisäistetyt, joten tiedän tarkalleen mitä saan ja mitä en saa tehdä vauvan läheisyydessä.
(Kuin kaksi marjaa)Pikkuneiti on vihdoin tajunnut, että minä olen elävä olento ja jos mikään muu ei saa häntä nauramaan, niin viimeistään siinä vaiheessa, kun minä ja isäntä peuhaamme matolla kunnon painiottelussa, alkaa lapsukainen kikattaa kippurassa. Emmekä kumpikaan pelkää toisiamme, olemme vain hurjan kiinnostuneita. Emäntä tosin rajoittaa myös vauvaa, eikä anna tytön kiskoa minua karvoista, leikkiä leluillani tai tehdä mitään muuta sopimatonta.
Elämäni on siis hienosti mallillaan! Voin hyvin ja viihdyn uudessa kodissani erinomaisesti. Ehkä olen hiukan alkanut vierastamaan yksin oloa, nyt kun Mamma on koko ajan kotona, ja saatan tuhota tutin tai pehmolelun jos minut hylätään moneksikin tunniksi yksinäisyyteen. Yritämme kuitenkin yhteistuummin pitää moiset pikkuviat kurissa ja nyt kun karvanlähtöni alkaa tyrehtyä (päätin vaihtaa alusvillani kokonaan uuteen) on emännällä harvemmin mitään valitettavaa tottelevaiselle karvaturrilleen.
