Kesä, rakas kesä

Toukokuu 2012

Onko siitä jo melkein puoli vuotta kun Emäntä on ehtinyt päivittää kuulumisiani? Ottaen huomioon kuluneen ajan ei olekaan siis ihme, että vaikka mitä on ehtinyt tapahtua. Kevään alussa muutimme TAAS KERRAN. Nyt pysyimme Vantaalla, ja emme siirtyneet kuin pari kilometriä vasuriin, josta löysimme isomman asunnon (se 47neliötä kun alkoi ahdistaa). Nyt on pikkusiskollani oma huone ja minulla tilaa temmeltää!

Kevät toi mukanaan myös juoksuni, ja sehän tarkoitti valtaisaa karvanlähtökautta, hännän repimisvimmaa (en yhtään pitänyt siitä, että Emäntä sitoi häntäni suojaksi sideharson joka päivä - ja revin lopulta senkin). Mamma kipaisi myös pikkusiskon kanssa Englannissa ja silloin sain olla hoidossa isovanhempien luona (eli leikkiä tauotta Toron ja Dinan kanssa!).

Kevät on hiljalleen kääntynyt kohti kesää ja se on tuonut mukanaan monenmoisia kekkereitä - kuten pääsiäisen ja erinäisiä synttäreitä - joille olen saanut mennä mukaan! Osa juhlista on myös vietetty meidän uudessa asunnossamme ja nautin aivan suunnattomasti näistä ihmisjoukon kerääntymisistä. Siinä missä Emäntä ei ehdi viihdyttää minua enää niin paljon, vaikka käymmekin puolen tunnin lenkillä aamuin illoin, niin vieraat jaksavat leikityttää minua uuvuksiin asti!

Ehdottomasti parasta on kuitenkin se, että kesä on vihdoin koittanut! Lähellämme on kaunis kävelyreitti luonnon kupeessa, joten kun Emäntä rullaa pikkusiskoa vaunuissaan, minä saan juosta vapaasti niityn, pellon ja metsän laitaa. Tänään otimme kameran mukaan ja pysähdyimme picknikillekin. Niinpä Mammalla oli erinomainen tilaisuus räpsiä kuva toisensa perään - ja tässä niistä pieni kokoelma!

Maailman mullistus

Joulukuu 2011 / Tammikuu 2012

Huh heijaa miten paljon kaikkea onkaan tapahtunut! Emäntä ei ole ehtinyt koneelle päivittämään kuulumisiani, mutta voin ilokseni kertoa, että voin vallan mainiosti! Synttärini hurahtivat ohi 21.12. ja sain lahjaksi herkkusapuskaa sekä luu/naru leluyhdistelmän, jolla leikittiinkin sitten niin innosta soikeana, että lopulta tuhosin koko vekottimen! Joulun vietimme isovanhempien luona ja siellä sain lahjakseni ihanan, uuden, sinisen huivin! Se oli ylläni kaikki joulupyhät.

Joululahjana voidaan myös pitää sitä, että sain jäädä viikoksi hoitoon isovanhemmille kun emäntä pakkasi lapsensa ja miehensä autoon ja huristeli pohjoiseen "toisten" isovanhempien luokse kylään. Koska siellä ollaan allergisia koirille, minä sain jäädä viettämään aikaa Tornadon ja Dinan kanssa! Mikään ei olisi voinut olla rattoisampaa.

Uusi vuosi saapui sekin kuin huomaamatta, silloin onneksi emäntä oli taas kotona ja minä hänen kainalossaan, en nimittäin ollenkaan pitänyt ilotulitteista! Viime vuonna suhtauduin vielä raketteihin aika kevyesti, mutta tänä vuonna ne ahdistivat ja pelottivat minua kovasti. Onneksi karvaton pikkusiskoni takasi, että palasimme vuodenvaihteen pippaloista jo yhdeksältä kotiin ja olin turvallisesti sängyn alla nukkumassa, emännän korvan alla, kymmeneen mennessä.

Uusi vuosi on tuonut mukanaan suuren muutoksen, olemme nimittäin muuttaneet Kartanonkoskelle, eli takaisin Vantaalle! Viime vuoden lopusta puuttui tasainen rytmi ja rutiini, kun emäntä reissasi kahden kämpän väliä, mutta nyt me olemme asettuneet aloillemme! Perheemme on nyt isä, äiti, vauva ja minä, ja käytössämme on ruhtinaalliset 47neliötä. Tunnelma on siis tiivis ja läheinen, mutta avoimessa asunnossa mahdun sentään juoksemaan ympyrää (tosin lempipaikkani on suuri sohva, jolla torkun vauvan aiheuttamia univelkoja pois pitkin päivää, tai tuijottelen ulos ikkunoista ja vahdin naapureita).

Olen myös onnesta soikeana nyt kun olen saanut taas oman reviirin, jota partioimme joka päivä yhdellä pitkällä ja kahdella lyhyellä lenkillä. Lyhyet lenkit kiertävät läheisen ankkalammen ympäri (olisi niin kiva jahdata sorsia, mutta emäntä ei anna!) ja pidemmät reissut menevät aina urheilukenttien ja pellon laidalle, jossa pääsen monesti ottamaan kunnon riemupyrähdyksiä.


Nautin suunnattomasti lumesta, jota on onnekseni satanut kokoajan enenevässä määrin pitkin tammikuuta. Sukeltelen siinä kuin musta delfiini - lumi on yhä edelleen suosikki elementtini. Olisittepa nähneet riemuni kun ensilumi satoi ja pääsin pyörimään ensimmäiseen kinokseen, heittelemään lunta kuonolla päälleni ja kaivautumaan sen sisään kuin myyrä multaan!

Suurin osa päivästäni kuluu kotona vauvaansa hoitavan emännän varjona hipsutellen. Välillä Mammalla on mennä hermo kun olen koko ajan kantapäissä kiinni, mutta minun on vahdittava häntä ja lasta herkeämättä! Olen aivan suunnattoman rakastunut "pikkusiskooni", jota haluaisin putsata ja hoivata kyltymättömällä innolla. Säännöt ovat kuitenkin selkeät ja sisäistetyt, joten tiedän tarkalleen mitä saan ja mitä en saa tehdä vauvan läheisyydessä.
(Kuin kaksi marjaa)

Pikkuneiti on vihdoin tajunnut, että minä olen elävä olento ja jos mikään muu ei saa häntä nauramaan, niin viimeistään siinä vaiheessa, kun minä ja isäntä peuhaamme matolla kunnon painiottelussa, alkaa lapsukainen kikattaa kippurassa. Emmekä kumpikaan pelkää toisiamme, olemme vain hurjan kiinnostuneita. Emäntä tosin rajoittaa myös vauvaa, eikä anna tytön kiskoa minua karvoista, leikkiä leluillani tai tehdä mitään muuta sopimatonta.

Elämäni on siis hienosti mallillaan! Voin hyvin ja viihdyn uudessa kodissani erinomaisesti. Ehkä olen hiukan alkanut vierastamaan yksin oloa, nyt kun Mamma on koko ajan kotona, ja saatan tuhota tutin tai pehmolelun jos minut hylätään moneksikin tunniksi yksinäisyyteen. Yritämme kuitenkin yhteistuummin pitää moiset pikkuviat kurissa ja nyt kun karvanlähtöni alkaa tyrehtyä (päätin vaihtaa alusvillani kokonaan uuteen) on emännällä harvemmin mitään valitettavaa tottelevaiselle karvaturrilleen.

Viimeinen vantaalla

Lokakuu 2011

Kuukauden päivät vietimme Emännän ja Pikkusiskon kanssa kolmistaan. Minulle tuli juoksut, joten eristäydyimme koirakavereistani. Mamma viihdytti minua parhaansa mukaan viemällä vaunujen kera aamuisin ja iltaisin pitkille lenkeille. Onneksi kodissamme vieraili myös paljon ihania tuttuja, jotka jaksoivat leikkiä kanssani siinä missä Emännällä oli kiire vauvansa kanssa.

En kuitenkaan valita, sillä olen aivan ihastunut uuteen perheenjäseneen! Jos saisin valita hän olisi minun pentuni. Emäntä on kuitenkin tehnyt selväksi olevansa tämän tyttösen äiti enkä minä uskalla väittää vastaan. Kenenkään muun syliin en kuitenkaan neitiä uskaltaisi antaa vaan hätäännyn kun vauva vaihtaa syliä. Samoin hätäännyn jos Emäntä ei tarpeeksi nopeasti reagoi siskoni itkuun. Yksikin parkaisu on liikaa ja minä haluaisin kovasti helpottaa tytön tyllerön oloa nuolemalla suloiset kasvot puhtaiksi. Tästäkään Emäntä ei juurikaan perusta.

Saan kuitenkin olla lähellä karvatonta siskoani niin paljon kuin haluan ja siispä minua ei juuri muualta löydäkään kuin vahtimasta neidin turvallisuutta. Vakiopaikkani on sohvalla sitterin vieressä, tai sitten makuuhuoneessa oven edessä niin, ettei kukaan pääse astumaan sisään kompastumatta minuun. En ole osoittanut minkäänlaista mustasukkaisuutta vauvaa kohtaa, vaikka Mamma pelkäsi, että sellaisia piirteitä saattaisi ilmetä hänen hemmoteltua minua niin paljon ennen pikkuneidin saapumista. Minä olen kuitenkin täysin valmis jakamaan Emännän rakkauden siskon kanssa - sillä vaikka toiset koirat saavat heti näykkäisyjä jos Mammani heitä huomioi, niin olen täysin ymmärtänyt, että tämä tapaus on ihan oma lukunsa.

Lokakuun päättyessä päättyi myös oleskelumme Vantaalla ja muutimme takaisin Helsingin puolelle. Muuttoviikonloppu oli minulle kovin stressaava, en lainkaan ymmärtänyt miksi kaikki tavarat pakattiin laatikoihin, mutta onneksi muutimme isovanhempien naapuriin! Tämä tarkoittaa siis sitä, että ihana Tornado on kivenheiton päässä ja pääsen leikkimään hänen kanssaan lähes joka päivä! Oi onnea! Samoin Dinaa tulen nyt näkemään paljon useammin, eli pieni laumani on koossa jälleen.

Talven lähestymistä odottelenkin siis riemastuneissa tunnelmissa, ja jos en olisi taas repinyt häntäni karvoja juoksujen päätteeksi, Emäntäkään ei voisi olla tyytyväisempi.

Pikkusisko

Vantaa / Helsinki syyskuu 2011

Syyskuu hurahti ohitse vauhdilla ja paljon ehti tapahtua! Kaikkein suurin mullistus oli pikkusiskoni syntymä. Uusi neiti saapui pieneen perheeseemme 17.9.2011.

Minä jouduin Emännän sairaala-ajaksi (joka venyi viikon mittaiseksi) isovanhemmille hoitoon. Ensimmäiset pari päivää olin taas hiukan hämilläni, mutta koska paikka oli tuttu ja seura mitä mainiointa, niin ansaitsin taas erinomaisen vierailijan maineen. Isovanhemmat olivat mielessään kun saivat pirtsakan persoonani seurakseen, ja Tornado nyt varsinkin oli onnessaan vierailustani. Vaikka toisinaan olisin tietysti voinut säästellä snautseri-kaverini villiintynyttä turkkia ja olla repimättä niskasta ja korvista koko ajan...

Tornado ei ollut ainoa viihdyttäjäni vierailuni aikana, vaan myös Dina kävi kyläilemässä ja piristämässä leikkejämme. Tämä ihana narttu osoitti minulle muutaman kerran kaapin paikan - toisin kuin yliystävällinen Toropainen, joka antoi minun retuuttaa itseään ihan miten lystäsin. Dinan tuoma kuri oli kuitenkin tervetullutta, osaan kuitenkin olla aikamoinen vintiö sille päälle sattuessani! Ja Dina-san on muuten niin rakastava ja hyväsydäminen, että en ala pelkäämään häntä, vaikka narttu välillä vähän ärähtäisikin. Minä kun en vieläkään koskaan sano vastaan.

Olemme jokseenkin samansieluisia Dina-siskon kanssa, vekkuleita tyttöjä, joten aikamme kului sutjakasti yhdessä pihalla leikkiessä.

Kun vierailuni alkoi lähestyä loppuaan Emäntä kävi esittelemässä minulle pikkuneitiä. Olin aluksi todella hämilläni uudesta tulokkaasta. Pyörin Mamman ympärillä vinkuen kun hän kantoi sylissään vauvaa ja olisin halunnut omia hänet itselleni. Rajat asetettiin kuitenkin nopeasti ja pääsin kyllä haistelemaan uutta tulokasta, mutta en saanut narskuttaa hänen käsiään tai nuolla naamaa puhtaaksi.

Emäntä kävi kahdesti ensin esittelemässä siskoa ennen kuin otti minut mukaansa kotiin. Nyt olenkin jo rauhoittunut. Juoksen kehdolle joka kerta kun vauva itkee ja haluaisin kovasti auttaa neidin putsaamisessa ja hoivaamisessa, mutta tähän mennessä olen saanut vain vahtia ja nuuskia tyttöä. Perhe-elämäämme alkaa hiljalleen tulla rutiinia yhteisten vaunulenkkien ja leikkihetkien muodossa. Innolla odotan kunhan sisko on vähän isompi ja pääsen kulkemaan konttaavan pirpanan perässä! Nyt joudun vielä tyytymään ylimmän vahtimestarin ja itkuhälyttimen rooliin.

Vilskettä ja vipinää

7.8.2011 Vantaa / Helsinki

Elokuun ensimmäinen viikonloppu on ollut täytenään ajanvietettä! Pääsin leikkimään niin Tornadon kuin Kharoninkin kanssa. Tällä kertaa kuvia meidän tyttöjen temmellyksestä. Olin hyvin varovainen Kartsan seurassa, emme ole nähneet niin pitkään aikaan, etten tuntunut löytävän luottamustani häneen kovin helposti. Tuija-täti heitteli meille keppiä (molemmille oma sopivan kokoisensa) ja juoksimme kilpaa heinikossa. Samanlaista temmellystä emme kuitenkaan intoutuneet harrastamaan kuin yhdessä asuessa. Ehkä ensi kerralla sitten on taas rohkeampi mieli!















Mamman äitiysloma alkaa maanantaina ja sitä juhlistaakseen Emäntä järkkäsi vauvakutsut meille kotiin. Kaksi päivää oli siis juostava Mamman kintereillä kun hän siivosi, kuurasi, tiskasi ja pyykkäsi. Toisinaan oli juostava karkuun kun imuri tai luuttu ilmestyi esiin (hui mitä kammotuksia!). Tänään sitten vihdoin vieraat saapuivat paikalle ja siinäpä sitä vasta paimennettavaa olikin! En malttanut olla hetkeäkään aloillani kun niin monta pusutettavaa ilmestyi paikalle kertaheitolla! Kun viimeinen ihanista naisista lähti vähän ennen yhdeksää illalla möngin sitten lopenuupuneena Emännän tuoli alle nukkumaan.

Keskikesä

Heinäkuu 2011

Heinäkuu ja hurjat helteet on nyt läähätelty läpi! Järjetön kuumuus piti minut ja Mamman kaikkein kuumimmat hetket sisällä piilossa ja monesti iltalenkillekin lähdettiin vasta auringon laskiessa. Ulkoilumme suuntasimme joka kerta metsään, sillä Emäntä yritti epätoivoisesti löytää meille vähän viileämmät oltavat puiden varjosta. Siellä samaisissa pusikoissa lymyili kuitenkin usein herra tai rouva kani, joten melkeinpä joka ilta olen päässyt spurttaamaan jänisjahtiin pitkin mäntymetsän kallioita.


Kuumuus on myös saanut turkkini oikein kunnolliseen karvanlähtökauteen. Emäntä on joka viikko harjannut minusta irti koiran kokoisen villapallon. Irtoileva karva on kutittanut aivan hirveästi, joten onneksi Mamma on auttanut sen karsimisessa. Myös sohva on kiltisti ottanut osansa saaliista ja muuttunut ajoittain harmaaksi mustan sijaan kun olen siinä käynyt pyörähtämässä.

En ole koskaan ollut mikään suuri veden ystävä. Tai pikemminkin virtaava vesi on ollut viholliseni alusta asti. Solisevat joet ja tyrskyävät aallot ajavat minut pois täyttä laukkaa. Heinäkuun kuumuus sai minut kuitenkin jopa pari kertaa luikkimaan omatoimisesti suihkuun kun tajusin Mamman olevan menossa peseytymään. Siinä sitten yllättäen seisoin surkeana valmiiksi hanan alla odottamassa jos itsekin saisin jonkin sortin kylvyn, vaikka suihkua vihaankin.

Isovanhemmilla vieraillessa Emäntä jokusen kerran suihkutteli minua puutarhaletkulla jotten läkähtyisi täysin 30asteen helteeseen. Hän myöskin keksi laittaa minulle lasten altaan, jossa voisin omatoimisesti käydä kahlailemassa. Lätäköt ja lammikothan ovat aina olleet minusta superihania, ja samalainen "rakkautta ensisilmäyksellä" kohtasi minua nyt röllialtaan kanssa! Ensimmäisen kerran siinä kylvettyäni olen joka kerta mummolassa käydessä juossut suoraan altaan luokse pihalla ja jos se on ollut tyhjä kiertänyt kapinetta ympäri ja ympäri, kiivennyt sen sisään ja istunut päälle odottamaan, että vesi ilmestyisi jostain.




Ennen olen isovanhempien luona päässyt aina leikkimään Dinan ja Tornadon kanssa, mutta ensin Toropainen oli purjehtimassa isovanhempien kanssa ja leikkitoverinani toimi vain Dina, ja sitten Dina muutti isäntänsä Tommi-Enon kanssa Tuusulaan, joten olenkin sitten ollut ihan kahden vain Toron kanssa! Pikku laumamme asustelee nyt ihan eri puolilla pääkaupunkiseutua, mikä on ollut erityisen rankkaan Tornadolle, joka on pienestä pitäen ajatellut Dina-naapuria äitinään. Niinpä onkin ollut nyt minun tehtäväni piristää snautseriparkaa kyltymättömällä riehumisellani!







Heinäkuu sujahtikin ohitse kuin huomaamatta, Mamman ja kavereiden kanssa leikkiessä. Tuija-täti on lupaillut, että pääsen pian Kharonin kanssa leikkimään ja voi olla, että tässä elokuussa tulee törmäiltyä muihinkin rakkaisiin tuttuihin. Ekstra vipinä ja vilske olisikin nyt tervetullutta kun Emäntä lyllertää niin hitaasti ison mahansa kanssa. Onneksi olen tähän mennessä päässyt kuitenkin nauttimaan kesästä täysin siemauksin ja häntäkin alkaa pikkuhiljaa kasvattelemaan karvojaan takaisin!

1,5vuotta!

Vantaa 21.6.2011

Täytin tänää 1,5vuotta! Ja sen myötä Emäntä julisti, että olen löytänyt aivot... ainakin jonkin sorttiset. Hän pitää minua siis fiksuna ja tottelevaisena. Kaiketi olen sitten tässä ehtinyt aikuistua.

Omasta mielestäni olen kuitenkin vielä ihan hassutassu pikkuinen! On kauhean vaikeaa olla vakava ja tottelevainen koira! Heittäydyn paljon mieluummiin leikkisäksi huliviliksi!


Syntymäpäiviäni vietimme Mamman kanssa kahdestaan. Sain etsiä piilotettuja nakkeja ympäri asuntoa ja peuhasimme yhdessä pehmoleluilla. Kannoin Emännälle jos minkälaista vinkulelua syliin ja hän leikki kanssani parhaansa mukaan. Vähän täytyy kuitenkin jo nykyään varoa, sillä Mamman masussa majailee tätä nykyä asukas.


Koska Emäntä ei enää voi rellestää ja riehua minun kanssani niin kuin ennen, olikin erityisen ihanaa päästä juhannuksen viettoon seuraavana viikonloppuna! Menimme isovanhempien luokse, jossa tietysti olivat karvaiset kaverini Dina ja Tornado, mutta myös Enon mukulat, Benjamin ja Helmi. Mamma katseli tyytyväisenä vierestä kun osoitin suurta rakkautta ja hellyyttä viisivuotiaille pellavapäille.

Omaan kaikki erinomaiset perhekoiran piirteet - mikä onkin hyvä kun kohta joukkueeseemme liittyy uusi pienokainen. Isosiskon taitojani olen onneksi saanut treenata Benin ja Helmin kanssa, joita paimennan, suukotan ja jahtaan, mutta joita kohtaan ennen kaikkea olen kiltti ja varovainen.



Kokopäiväinen lasten ja karvaturrien kanssa peuhaaminen vei minulta kaikki voimat, joten Emäntä jätti minut lepäämään lauantaina ja lähti itse Linnanmäelle. Hän ei kuitenkaan unohtanut minua, vaan toi tuliaisia tullessaan. Rakastan yli kaiken pehmoleluja ja äänekkäitä leluja. Mamma olikin löytänyt minulle putiikista pehmosammakon, jossa on aivan ihana kurnutusääni sisällä!

Metsälenkin päälle kun vielä pääsin leikkimään sammakkojahtia niin johan oli riemu rajaton! Emäntä yritti napata muutaman kuvan uudesta lelustani ennen kuin päästi minut täysin vapaasti riepottelemaan sitä. Tässä vielä suunnittelen silmien irti repimistä (voisiko olla ihanempaa?), kuvan jälkeen homma oli hoidettu alta aikayksikön.


Kaiken kaikkiaan kesäkuu on sujunut rattoisasti metsässä Mamman kanssa pyöriessä ja silloin tällöin muita koiria treffaillessa. Kesälomallemme on siunaantunut erinomaisia säitä (ja hurjan hyvää tuuria, jolla olemme välttäneet sateet sadepäivinäkin - vain kerran olen vähän kastunut!) ja paljon kaikkea kivaa on vielä tiedossa. Yritämme ottaa kaiken irti mukavista lokoilupäivistä ennen perheenlisäyksen saapumista.