Syyskuu hurahti ohitse vauhdilla ja paljon ehti tapahtua! Kaikkein suurin mullistus oli pikkusiskoni syntymä. Uusi neiti saapui pieneen perheeseemme 17.9.2011.
Minä jouduin Emännän sairaala-ajaksi (joka venyi viikon mittaiseksi) isovanhemmille hoitoon. Ensimmäiset pari päivää olin taas hiukan hämilläni, mutta koska paikka oli tuttu ja seura mitä mainiointa, niin ansaitsin taas erinomaisen vierailijan maineen. Isovanhemmat olivat mielessään kun saivat pirtsakan persoonani seurakseen, ja Tornado nyt varsinkin oli onnessaan vierailustani. Vaikka toisinaan olisin tietysti voinut säästellä snautseri-kaverini villiintynyttä turkkia ja olla repimättä niskasta ja korvista koko ajan...
Tornado ei ollut ainoa viihdyttäjäni vierailuni aikana, vaan myös Dina kävi kyläilemässä ja piristämässä leikkejämme. Tämä ihana narttu osoitti minulle muutaman kerran kaapin paikan - toisin kuin yliystävällinen Toropainen, joka antoi minun retuuttaa itseään ihan miten lystäsin. Dinan tuoma kuri oli kuitenkin tervetullutta, osaan kuitenkin olla aikamoinen vintiö sille päälle sattuessani! Ja Dina-san on muuten niin rakastava ja hyväsydäminen, että en ala pelkäämään häntä, vaikka narttu välillä vähän ärähtäisikin. Minä kun en vieläkään koskaan sano vastaan.
Olemme jokseenkin samansieluisia Dina-siskon kanssa, vekkuleita tyttöjä, joten aikamme kului sutjakasti yhdessä pihalla leikkiessä.
Kun vierailuni alkoi lähestyä loppuaan Emäntä kävi esittelemässä minulle pikkuneitiä. Olin aluksi todella hämilläni uudesta tulokkaasta. Pyörin Mamman ympärillä vinkuen kun hän kantoi sylissään vauvaa ja olisin halunnut omia hänet itselleni. Rajat asetettiin kuitenkin nopeasti ja pääsin kyllä haistelemaan uutta tulokasta, mutta en saanut narskuttaa hänen käsiään tai nuolla naamaa puhtaaksi.
Emäntä kävi kahdesti ensin esittelemässä siskoa ennen kuin otti minut mukaansa kotiin. Nyt olenkin jo rauhoittunut. Juoksen kehdolle joka kerta kun vauva itkee ja haluaisin kovasti auttaa neidin putsaamisessa ja hoivaamisessa, mutta tähän mennessä olen saanut vain vahtia ja nuuskia tyttöä. Perhe-elämäämme alkaa hiljalleen tulla rutiinia yhteisten vaunulenkkien ja leikkihetkien muodossa. Innolla odotan kunhan sisko on vähän isompi ja pääsen kulkemaan konttaavan pirpanan perässä! Nyt joudun vielä tyytymään ylimmän vahtimestarin ja itkuhälyttimen rooliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti