Lääkekuurit on syöty ja olen täysin parantunut! Nilkutuksesta ei ole jälkeäkään ja vatsapöpöt voitettiin jo kauan aikaa sitten. Emäntä päätti juhlistaa liikuntarajoitukseni loppua viemällä minut pitkästä aikaa tapaamaan "laumaani". Olen ollut eristyksissä rakkaista tovereistani jo aivan liian kauan!
Pippuri-suola snautseripoika Tornado
ja seropinarttu Dinaolivat ainakin yhtä ilahtuneita nähdessään minut kuin minä heidät! Rallistamme ympäri olohuonetta ja keittiötä ei millään tullut loppua, joten Emäntä katsoi parhaaksi heivata meidät takapihalle riehumaan. Siellä vietimmekin iloisesti seuraavat kaksi tuntia.
Mamma kuljeskeli jonkin aikaa mukanamme ja yritti parhaansa mukaan järjestää meidät sievään riviin kuvattaviksi. Kolmen hetkellisesti kuuroutuneen koiruuden huomiota oli kuitenkin vaikea pitää yllä kovin pitkään ja lopulta emäntä luopui "istu! paikka!" komennoistaan ja tyytyi räpsimään kuvia luonnollisesta temmellyksestämme.
Tornadon kanssa, - joka on minua 1,5 vuotta vanhempi, mutta yhä pentu -
heittäydyimme jahtailemaan toisiamme, kuten aina. Tapanamme on purkaa suurta jälleennäkemisen intoamme pitkin pihamaata. 
Minä varsinkin rakastan jahdata Toropaista korvat lepattaen. Hän taas kampittaisi minut mielellään ja painisi maassa, mihin usein päädymmekin kun jompi kumpi saa toisen kiinni kokokroppa taklauksella.
Suurimman nautinnon saamme kuitenkin pystypainista, emme suinkaan maassa pyörimisestä. Tanssimme takajaloillamme, tassut toistemme harteilla ja auomme valkohampaisia leukojamme, tönimme, horjutamme, huojumme, näykimme...
Emännän mielestä koko prosessi näyttää enemmän lintujen soidintanssilta kuin kahden koiran temmellykseltä, mutta hauskaa meillä on. Viskomme toisiamme kuin vapaapainissa konsanaan ja inahdustakaan ei koskaan kuulu puolelta eikä toiselta.Dina puolestaan on jo vanha rouva, ja vaikka aluksi ottaankin muutamia juoksuaskelia kanssani, temmeltää hiukan, tönii ja pusuttelee jälleennäkemisen riemussa, hän nopeasti kyllästyy minun ja Toron lapsellisiin leikkeihin. Dina-san tyytyy useimmiten vain katselemaan meidän, pentujensa, temmellystä korva ja silmä tarkkana. Mutta auta armias jos epähuomiossa - kuten voin kertoa usein käyneen - juoksemme rauhallisesti lepäävän Dinan päälle, silloin on piru irti!
Dina on pienen laumamme ehdoton johtaja. Terävällä ärhäkkyydellä ja vanhuuden suomalla pinnan lyhyydellä hän samantien ärähtää jos hänen ylhäistä rauhaansa rikotaan. Jos leikkimme Tornadon kanssa yltyy liian rajuksi, Dina on salamana välissä haukkumassa meidät ruotuun. Jos varoitukset eivät tehoa, vanha rouva ottaa hampaansa käytöön ja alistaa riehuvat pennut nopeasti niskasta maahan.
Mikään tyranni Stryydel Hukka ei kuitenkaan ole. Emännän mielestä hän valvoo katrastaan sopivalla tiukkuudella, muttei ikinä jää pitkävihaiseksi tai ärsyynny syyttä, vaan kaapin paikan näytettyään antaa kukkien taas kukkia. Mamma on myös huomannut, että minä idolisoin Istuvaa Kettua koko sydämestäni.
Minä en lopeta riehumista ja leikin vaatimista hetkeksikään jos olen muiden koirien seurassa. En osaa lopettaa, rentoutua, vain olla. Koko ajan pitäisi värkätä! Haluan ottaa kaiken irti niistä hetkistä kun kerrankin olen muiden hurttien seurassa. Tornado ja Dina eivät kuitenkaan ole samanlaisia.
Päässessään pihalle he ajautuvat nopeasti vanhoihin rutiineihinsa. Molemmat rakkaista tovereistani ovat vahtikoiria ja takapihan aita on heidän linnoituksensa vartiomuuri. Huolimatta siitä, että muurin takana on vallihauta (eli metrin leveä oja), puita ja pensaikkoa, ja niiden takana vain rauhallinen kävelytie sekä harvoin käytetty jalkapallokenttä, he kokevat alueen uhkavyöhykkeeksi, joka vaatii jatkuvaa tarkkailua.
Emäntähän kovasti pelkäsi, että oppisin ystäviltäni haukkumisen jalon taidon, mutta siinä vaiheessa kun kaksikko kuulee jotain ja ryntää omenapuun matalien oksien ali vahtipaikoilleen, minä otan pari metriä etäisyyttä. Haukkuminen on edelleen suuri mysteeri käsityskapasiteetilleni. Miksi muut koirat haukkuvat? Ja niin vimmatusti vieläpä? Mitä räksyttäminen tarkoittaa?
Itse saatan urahtaa varoitushaukun tai kaksi jos kotipihallamme kuulen tai näen jotain odottamatonta. Vaikenen kuitenkin kuin hauta emännän ensimmäisestä komennosta. Dina ja Toro ovat kyltymättömiä, mitä tulee haukkumiseen ja vahtimiseen. Jokaiselle äidille lastenrattaineen ja yksinäiselle lenkkeilijälle on ilmoitettava, että heidän alueelleen ei ole astumista.
Mutta aina ei tarvitse ymmärtää toisten vikoja tai outoja tapoja. Minä kummastelen ja pällistelen, mutta käyn sitten hakemassa ystäväni takaisin temmeltämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti