Koitti 13.päivä, keskiviikko. Isäntäväki pujotti päälleni upouudet valjaat (ihanan punaiset ja pehmeät topcanis sierrat, jotka itse kiskoin alas hyllyltä emännän selän takana - hän yritti valita minulle ihan vääränlaisen, violetin kapistuksen, mutta usean testailun jälkeen huomasi minun kyllä tietävän paremmin) ja läksimme taas autolla liikenteeseen. Loikkasin takapenkille tapani mukaan innosta soikeana, mutta tavoistani poiketen aloin heti vinkua. Normaalistihan otan iisisti automatkalla ja nyt isäntäväki ihmetteli, että miksi olen niin hermostunut. Yritin kertoa heille, että minulla oli huono olla! Olin saanut haavan vatsaani.Matka Mamman sopimille treffeille oli lyhyt, joten isäntäväki päätti tarkistaa perille ajettuaan mikä minua vaivaa. Naarmuni oli kuitenkin vain pinnallinen, ahdisti minua vain makuuasennossa. Niinpä kun hyppäsin parkkipaikalle, valitteluni loppuivat kuin seinään. Emäntä tarkasti minut päällisin puolin, mutta siinä vaiheessa sinkoilin jo intoa pursuen edes takas - tunnistin paikan jonne olimme saapuneet! Sama tienpalsta jota kuljimme viikonloppuna Kormuniityn koira-aitaukseen! Olin niin täpinöissäni, että ruumiintarkastuksesta ei tullut mitään.
Isäntäväki ei siis havainnut minussa mitään vikaa ja jatkoimmekin sitten alkuperäisen suunnitelman toteutusta, pääsin kahdenkeskisille treffeille herra Benin kanssa!
Beni, eli Ossequente Foxtrot,odotti minua koira-aitauksen luona emäntänsä Jennyn kanssa. Jennyllä oli kamera mukana ja hän on lahjoittanut emännälle blogiani varten kaikki tämän päivityksen upeat kuvat! Suuri kiitos ja paljon hukkapusuja!
Tunnistimme tietysti toisemme ja olimme yhtä pähkinöinä molemmat jälleennäkemisestä. Menimme tällä kertaa eri aitaukseen, ihan perimmäiseen puistonurkkaan, jossa saimme olla aivan rauhassa. kunhan hihnat oli irroitettu sinkosimme juoksukilpaan täydellä vauhdilla!
Pyrkimykseni oli tietysti hurmata ihanainen Beni-san, ja tuoksuni tuntuivat houkuttavan häntä ihan yhtä paljon kuin viimeksi. Mitäpä siis siitä, että en ihan joka hetki ollut hurmaavimmillani, vaan kuola lensi ja karvat pöllysivät!
Emäntä oli tuonut meille viihdykkeeksi pallon ja frisbeen, joilla voisimme kimpassa leikkiä treffiemme ajan. Beni osoitti kuitenkin nopeasti olevansa omistushaluinen poikaystävä - ei vain minusta, vaan myös leluista! Olen sen verran herkkä tyttö, että en uskaltanut alkaa leluistani kiistelemään, mutta sen kerran kun sain kaapattua jomman kumman hupivälineistämme, kirmasin matkaan palkinto tiukasti hampaissani!
Osasimme tietysti myös erinomaisesti purkaa energiaamme ilman lelujakin. Perinteiset taklausjuoksut olivat kuvioissa mukana, tosin minun oli oltava ketterä ja nokkela kun 30kg miehekästä urosta rynni kohti. Kevyt rakenteeni ja kymmenen kiloa tappiota painossa pistivät minut altavastaajan asemaan, mutta onneksi minulla on nopeat käännökset, vikkelät suunnanvaihdot ja erinomaisesti ajoitetut väistöliikkeet. Niinpä kuperkeikkani pitkin puiston maata on laskettavissa yhden käden sormilla.
Suurimman vauhkoilun laantuessa ehdimme välillä huomata myös muun maailman. Viereisissä koirapuistoissa temmelsi hurttia ja aina välillä kirmasimme yhdessä aidalle tarkkailemaan tovereitamme.
Tämä teinileidi vei lopulta voiton kuntokilpailussa. Emäntä tosin naureskeli, että juoksemiseni ja loputon leikkimiseni johtuu pikemminkin luonteenomaisesta periksi-antamattomuudestani, eikä huippukunnosta.
Oli miten oli, Beni heittäytyi maahan lepuuttamaan ja minä tietysti menin perässä - en tosin huilaamaan. Minä halusin peuhata lisää! 
Nuori herra pyöri auliisti selällään, jotta teinityttö sai riehua yllin kyllin! Ihanan syksyn ansiosta painimme muuttui hyvin nopeasti joksikin mutapainin kaltaiseksi, valkoiset rintavillat harmaiksi ja samettisen mustat turkkimme ruskeiksi. Vaan mitä väliä on ravalla kun kerrankin pääsee oikein kunnolla mylläämään maassa? 
Miten sitten päättyivät treffimme romanttisena syysiltana, auringonlaskun herkässä hehkussa? Kylmään eripuraan painimatsin jälkeen?
Ei suinkaan! Olemme yhä edelleen vallan ihastuneita toisiimme ja nautimme hurjasti tästä tête-à-tête tilaisuudesta - joka toivottavasti toistuu pian uudestaan!
Niin mahtavan onnistunut kuin iltamme olikin, kotiin päästessä odotti jotain ihan kammottavaa, nimittäin suihku! Mamma kantoi minut suoraan kylpyhuoneeseen ja ennen kuin ehdin kunnolla panikoida jouduin vesisuihkun ja kuurauksen uhriksi! Siinä kuraa pestessä emäntä sitten huomasi sen vatsani haavankin ja kamaluudet sen kun jatkuivat!
Suihkun jälkeen isäntä kaappasi minut syliinsä ja pakotti selälleni (minä vihaan, vihaan, VIHAAN yli kaiken olla selälläni!). Pienimuotoisen taistelun jälkeen Mamma pääsi vihdoin puhdistamaan mahassani olevaa vekkiä, johon oli tietysti peuhatessa päässyt likaa. Niinpä operaatio suoritettiin erityisellä huolellisuudella ja täydellinen grande finale koitti kun pääni pujoitettiin siihen hirviö-kauluriin, jota jouduin pitämään koko yön! Luojankiitos aamulla pipi oli kuitenkin jo puoliksi parantunut ja sain luopua kammottavasta kaulurista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti