Viikko on taas hurahtanut vauhdilla! Nyt kun minulla on kaikki rokotukset voimassa (toinen reissuni eläinlääkäriin sujui muuten oikein hyvin - kiipesin innokkaasti jokaisen ihmisen syliin, hurmasin kaikki, jopa lääkärini, vaikka räkäisinkin hänen naamalleen kesken tarkastuksen) olen voinut täysin huoletta treffata muita koiria. Kirkkaimmat tähdet ovatkin tällä viikolla olleet Rommi ja Kharon.
Ihanainen Rommi ja hänen Inka-emäntänsä kutsuivat meidät Käpylään koirapuistoilemaan ja tämä oli ensimmäinen kerta sitten kennelistä lähtöni kun näin toisen aussin! Kolme kuukautta siihen meni ja vihdoinkin pääsin leikkimään kaiman kanssa. Rommi oli lähes peilikuvani, paljoin aikuisempi leidi vaan. Kokomme, luonteemme, liikkeemme, kaikki osui kohdilleen ja nautimme toistemme seurasta suunnattomasti. Emäntä oli ihastunut nähdessään kenties heijastuksen siitä millainen minusta isona tulee.
Aurinkoiset säät olivat myöten seuraavanakin päivänä ja niinpä isäntäväki pakkasi minut autoon ja kukas se matkalta noukittiinkaan kuin Tuija-täti! Tällä kertaa ei kuitenkaan ollut Neptunus mukana vaan Kharon. En ole Kharon-narttua tavannut aikaisemmin, mutta nyt meidät vietiin Jätemäelle, jossa hihnat irroitettiin ja saimme vapaasti tutustua toisiimme. Vaikka nuori neiti Kharon on paljon minua isompi ja nopeampi, hän hyvin nopeasti mukautti askeleensa ja leikkinsä minun vauhtiini ja voimiini sopivaksi. Viidessätoista minuutissa löysimme toisistamme sydänystävät eikä juokseminen ja peuhaaminen ollut loppua millään.
Pingottuamme mäkeä ylös alas, niin metsän siimeksessä kuin nurmellakin, emäntä ja täti päättivät viedä meidät uittopaikalle, jossa voisimme viilentää itseämme pulikoimalla tekojärvessä. Kharon loikkasi jorpakkoon heti, mutta minä otin kahden metrin turvavälin ja välttelin vettä kuin ruttoa. Se ei selkeästikään ole minun elementtini. Emäntä kantoi minut rannalle ja yritti varoen totutella kastelemaan itseäni. Hyi hyi! Pitäisikö minun muka uida? Ei ikinä! Vaan kuinka kävi, humpsista plumpsista, pakkouittoon päädyttiin.
Uin vikkelään takaisin rannalle ja pysyin niin kaukana järvestä kuin mahdollista. Kyllä minä siis uida osaan, en vain yksinkertaisesti pidä vedestä (lumi on ihan eri asia). Onneksi emäntä päätti, ettei aio pakottaa minua enempää. Hän suunnittelee, että kunhan kelit vielä vähän lämpenevät, hän itse hyppää laineiden sekaan ja saan sitten seurata jos halua. Taitaa mamma saada pulikoida ihan yksin. Minä istun laiturilla isännän kanssa (joka ei hänkään, fiksuna miehenä, arvosta uimista lainkaan).
Täksi päiväksi minulle ei oltu suunniteltu treffejä toisen koiran kanssa vaan treenaustuokio läheisellä nurmikentällä. Siitä taitaa tulla meidän vakitreenipaikkamme, se on emännän mielestä niin sopivan välimatkan päässä ja lähes aina vapaana. Minusta on kiva, että koirapuisto on kentästä kivenheiton päässä ja menemmekin aina sitä kautta kun lähdemme takaisin kotiin. Tänään harjoittelimme istu-paikka-seiso komentoja (suoriuduin erinomaisesti, tietenkin) sekä kaikkein ihaninta lemppariani, viestiä. Juoksen isännän luota emännän luokse ja takaisin siksakkia aina eri välimatkoja. Emäntä onkin hiljalleen ymmärtänyt, että nimenomaan viestikoiraksi minulla on eniten luontaista suuntautumista ja intoa.
Kuten aina toivonkin, poikkesimme tänäänkin kotimatkalla koirapuistoon ja saimme melkein heti seuraksi puolivuotiaan cockerspanieli nartun. Voi että kun meillä oli kivaa! Aivojumpan jälkeen pääsin vielä painimaan (ja vapaapainiksi meno monin paikoin muuttuikin) ja peuhaamaan. Uusi ystäväni oli vain hitusen minua pienempi ja kuitenkin juuri sen verran vanhempi, että kehittyneempi motoriikka kompensoi kokoeron. Oi näitä onnen päiviä, kun kotiin tullaan aina niin väsyneenä, että sammun kuin saunalyhty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti