Ulkona on vihreää! Voi että! Ja mitä nuo maasta puskevat, värikkäät ja tuoksuvat jutut ovat? Maistanpa niitä! *Hauks mums* "Sizuka, ei!"
Kevät on tullut ja minä olen ihastunut kukkiin - niiden syömiseen siis. Krookkukset, leskenlehdet, valkovuokot, kaikkia olisi niin ihana päästä maistelemaan. Jostain syystä emäntä ei ole lainkaan samaa mieltä. Minua ei päästetä nauttimaan luonnon antimista ja olen siitä varsin harmissani. Kun isäntäväki kävi linnanmäellä (ja minä sain temmeltää neljä tuntia Tornadon ja Dinan kanssa auringonpaisteisessa Puistolassa!) emäntä toi minulle korvikkeeksi pehmolelukukan. Samantien kun näin sen hullaannuin täysin ja leikin sitten loppuillan violetilla päiväkakkarallani.
Olen ollut lumen lapsi ja emäntä on pelännyt, että tulen vihaamaan kesää. Pelot alkavat kuitenkin osoittautua turhiksi, sillä vauhdilla kasvavassa ruohikossa on melkein yhtä ihana sukellella kuin pakkashangessa! Kevät on ollut ehdottomasti mieluista aikaa minulle nyt kun olen päässyt temmeltämään lehtikasoissa, loikkimaan metsän risukoissa, saalistamaan varomattomia city-fasaaneja kalliolla ja tutustumaan koirapuiston lukemattomiin lajitovereihini. Olen sen verran saanut kokoa, että jackrusselinterrierien kanssa otteeni ovat melkeinpä liian rajut ja toisaalta pärjään peuhatessa jopa huskyjen kanssa. Vieläkin otan kaikki hännänheiluttajat vastaan innokkaalla alistuvuudella, järkevällä varovaisuudella ja kertaakaan ei ole kenenkään tarvinnut käydä kimppuuni. Itsehän en osoita häivähdystäkään agressiivisuudesta.
Tottelevaisuuteni on saavuttanut sen verran paremman tason, että emäntä laskee minut usein vapaaksi. Palaan hänen luokseen ja pysähdyn käskystä, enkä sinkoile muiden koirien luokse, vaikka niitä kaukana näkisinkin. Aivan vierestä ohi juokseva lenkkeilijä on vielä liian kova houkutus lähteä seuraamaan, mutta muuten olen käyttäytynyt leinkeillä moitteettomasti. Tietysti sitten kun jokaviikkoisella lenkillä ollaan Sera-kaverini kanssa, sitten saattavat käytöstavat unohtua kun on vain niin hirveä kiire pysyä Seran vauhdissa ja mielellään päästä edelle. Senpä takia olen kertaalleen päätynyt Vantaanjokeen kaulaani myöten. Järkytys oli niin suuri, että jäin vain seisomaan pohjamutaan ja emännän oli kalastettava minut ylös. Eivät siis ainakaan vielä ole ilmennyt mitään innokkuutta uimisen harrastamiseen.
Tänään jouduin jäämään kotiin odottelemaan kun isäntä ja emäntä lähtivät palveluskoiratapahtumaan katsastamaan kuinka muut aussiet esittelivät taitojaan näyttelykehässä. Isäntäväki oli kuulemma törmännyt kasvattajaani ja Tres Colores Idolo Americanoon, eli Igoriin. Hirmuisesti terkkuja minultakin siihen suuntaan! Paikalta irtosi paljon vinkkejä ja inspiraatiota, jonka yllyttämänä minut sitten vietiin läheiselle nurmikentälle harjoittelemaan seuraamista ja seisomista. Alkoi tietenkin heti satamaan vettä, mutta se ei haitannut motivoitunutta isäntäväkeä sen enempää kuin minuakaan. Tarjolla oli nameja, joten miten mikään muu olisi voinut kiinnostaa? Loppupeleissä ihan jo pelkkä värkkääminen ja peuhaaminen oli niin hurjan kivaa, että kaikki kolme palasimme kotiin tyytyväisyyttä puhkuen.
Nyt narskutan nallukan nenää olohuoneen matolla ja keräilen vähän voimia iltaa varten, jolloin olen taas pääsemässä leikkimään Toron luokse siksi aikaa kun isäntäväki aikoo katsoa Suomi-Tanska ottelua. Luulen, että me voimme Tornadon kanssa järkätä oman ottelumme, minä edustan Suomea ja Toropainen saa leikkiä Tanskaa. Kannustakaa sitten voitto kotiin! (Tässä tapauksessa "Tanskalla" on kyllä puolellaan kokemus, voima, nopeus ja ylivoimainen hyökkäys, mutta eiköhän "Suomi" vie pelin sinnikkyydellä, nuoruuden innolla, räväkällä puolustuksella, koko kropan taklauksilla ja jalkakampeilla.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti