Huipulla ja pohjalla

Toukokuu Vantaa

Suomi on uusi maailmanmestari, hei!!! Sitä se Mamma on täällä hehkutellut innosta soikeana. Minä taas olin innoissani kun sain käydä eilen leikkimässä Dinan ja Toron kanssa pitkästä, pitkästä aikaa. Sen hyvän lisäksi minulla oli myös Kharonin kanssa äitienpäivätreffit.


Emännät veivät meidät suurelle pellolle riehumaan, jossa oli ihanaisia, keväisiä kuraojia. Kharon sukelsi niihin samantien, mutta minä yritin vältellä moisia likalammikoita (joskus yli hyppääminen onnistui aika heikolla menestyksellä).

Oli aivan ihanaa nähdä Karkkia pitkästä aikaa ja juoksujen päätteeksi päästä kunnolla revittelemään. Repimisestä puheen ollen eräs kaunis päivä narskutin häntäni keskeltä melkein puliksi juoksujen aikaan. Emäntä pyysi lääkäriä katsomaan mikä oli vialla, mutta minä olin vain ollut niin innostunut juoksuhajujen putsaamisesta, että kaikki "turmeltuneet" karvat oli pakko tuhota.


Pellolla en paljoa häntääni mietiskellyt vaan nautin Kharonin kanssa peuhaamisesta. Kartsa löysi itselleen pienen kepukan, jota se ei millään olisi halunnut jakaa kanssani, mutta halusi kuitenkin tulla esittelemään kuinka hienon aarteen se oli löytänyt.


Äitienpäivä oli kesän ensiaskeleita ja porottavan helteen alla minä lopulta luovutin ja pulahdin ojaan. Nautinnoksi en voi sitä kyllä sanoa...

Kylpyni jälkeen olin kuitenkin kuin eri koira! Kun läkähdyttävä kuumuus helpotti, jaloistani löytyi äkkiä enemmän virtaa ja hypyistäni komeasti korkeutta. Kharonkaan ei enää päässyt niin helposti minua karkuun pitkine koipineen vaan joutui temmeltämään ihan kunnolla!




Treffailut piristivät minua ihanasti kotiarestin jälkeen ja kaikki tuntui kääntyneen taas nousujohdanteiseksi. Ei kuitenkaan kestänyt kuin muutama päivä ja onnistuin saamaan itselleni vatsataudin.

Emäntä yritti ensin hoitaa minua kotikonstein, yököttävällä riisiruokavaliolla ja apteekin canikurilla. Ripulointini kesti kuitenkin päivästä toiseen ja lopulta Mamma vei minut lääkäriin, jossa todettiin, että olin saanu suolistotulehduksen. Jouduin siis antibioottikuurille.

Lääkkeiden ja erityisruoan ansiosta vointini lähti nopeaan nousuun ja kahdessa päivässä olin entiselläni. Se oli hurja helpotus Emännälle, joka oli jo ollut perumassa Wienin matkaansa voidakseen jäädä hoitamaan minua kotiin. Mutta koska tohtoritäti oli antanut minulle kaiken mitä tarvitsin parantuakseni Mamma nousi kuun lopussa lentokoneeseen ja minut vietiin isovanhempien luokse hoitoon. Pääsin siis Toron ja Dinan luokse yökylään!

Aluksi minulla oli hiukan vaikeuksia tottua olemaan ilman Mammaa. Odotin hänä ulko-ovella ihmetellen miksen pääse kotiin yöksi. Nautin kyllä Dinan ja Toron kanssa peuhaamisesta, vaikka he pistivätkin minut laumansa pohjimmaiseksi. Minua ei alimman asema haittaa, enhän suostu tappelemaan kenenkään kanssa mistään asiasta, mutta se myös tarkoitti, että tukeuduin isovanhempiin ja ängin heidän syliinsä sohvalla.

Parissa päivässä ehdin kuitenkin tottua hoitokotini meininkiin ja uskalsin lähteä kunnolla irroittelemaan. Unikin tuli joka yö erinomaisesti päivän peuhailun jälkeen enkä vinkunut Emännän perään niin kuin hän oli pelännyt. Osoitin kaikin puolin olevani mallikelpoinen koirahoidokki ja tapani mukaan hurmasin isovanhemmat kiltteydelläni.

Emäntä palasi myöhään yöllä matkaltaan ja minun oli tarkoitus olla vielä tuo viimeinen vuorokausi hoidossa. Mammalla oli kuitenkin ollut minua ihan yhtä ikävä kuin minulla häntä ja niinpä hän järjesteli asiat niin, että pääsin kotiin yhtä matkaa matkalaukkujen kanssa. Oli aivan uskomattoman ihanaa palata omaan tupaan, oman mamman kainaloon. Meidän ei tarvinnut kuin katsoa toisiimme Emännän kanssa sopiaksemme sanattomasti, että tätä ei tehdä sitten kovin usein!

Kotiaresti

5.5.2011 Vantaa

Kharonin lähdön jälkeen olen ottanut haltuuni ylimmän ikkunavahdin paikan. Paljon muuta iloa en ole juoksujeni takia päässytkään harrastamaan. Kertaalleen sain käydä Dinan luona leikkimässä, mutta muuten on ollut tyytyminen metsälenkkeihin emännän kanssa.

Olen siis ollut hiukan allapäin - niin kiiman kuin yksinäisyydenkin takia. Onneksi Emäntä on nyt ollut jo viikon lomalla ja viettää vielä seuraavat kaksi viikkoa kanssani kotona. Ehdimme siis hyvin ulkoilla yhdessä ja lomansa kunniaksi Mamma on myös kestittänyt vieraita kotonamme - sekös vasta on harmaita päiviäni piristänyt!


Pääasiassa aika menee kuitenkin nukkuessa. Emännän kainalo on lempipaikkani. Joskus aamutuimaan haen hänen kaulastaan tyynyn itselleni ja tuhisen siinä hartian ja korvan välissä. Mamma tosin yleensä herää moiseen läheisyyteen, mutta sehän tarkoittaa vain sitä, että saan nopeammin rapsutuksia ja aamupusuja, sekä pääsen aikaisemmin lenkille!



Emäntä on yrittänyt pitää minua virkeänä ja aktivoituna, mutta kaipailen kauheasti muita karvakuonoja seurakseni. Onneksi olen juoksun jälkeen pääsemässä viideksi päiväksi hoitoon isovanhempien luokse - Mamma kun karkaa hetkeksi ulkomaille. Se tarkoittaakin sitten sitä, että voin piinata Toroa ja Dinaa päivin sekä öin! Ihanaa!


Vielä on kuitenkin odoteltava kotona ja tyydyttävä aloittelemaan kesää Emännän seurassa. Normi päiväni koostuukin tällä hetkellä lenkkeilystä, tottelevaisuuden harjoittelusta ja syömisestä. Ah, ihana ruoka! Olen edelleen aivan yhtä perso kaikille herkuille kuin pienenäkin. Jos namia on tarjolla teen ihan mitä tahansa. Heittäisin vaikka voltin jos vain osaisin. Niinpä temput ja treenailut sujuvatkin hullunkiilto silmissä.


Vaikka nyt on hiukan suru puserossa niin kesä on koittamassa! Olen jo syönyt ensimmäiset heinänkorret ja jahdannut pikkulintuja metsäpoluilla. Vihertävä luonto ja lämpenevät päivät lupailevat vauhtia ja parempia aikoja minullekin. Kesäksi onkin tiedossa vaikka mitä kivaa, joten eiköhän tässä paineta reippaasti eteenpäin, pienestä alamäestä murehtimatta.

Sinkkuelämää

Huhtikuu 2011 Vantaa

Huhtikuu on hurahtanut jo puoleen väliin ja kevät saapunut sen myötä. Minä en pidä tästä keväästä ollenkaan! Minne kaikki ihana lumeni on karannut? Maa on harmaanruskeana kurasta ja liasta. Valkoiset käpäläni ovat likaisena koko ajan ja olen jopa joutunut pariin otteeseen ihan pesulle kannettuani turkissani puolet pihamaata sisälle. Pesulle! Voitteko kuvitella? Ihan kamalaa!

Pidän kyllä näistä lammikoista, joita on ilmestynyt sinne tänne. Harmi vaan, että Mamma ei anna minun juoda niistä. En käsitä miksi? Herkullinen kuravesi menee aivan hukkaan! Ja samoin pidän siitä, että lintuja sekä oravia on alkanut vilistää entistä enemmän ympäristössä. Olen kuullut ja jäänyt ihmettelemään ties millaisia siivekkäiden kiekaisuja. Tosin lokkien paluu oli minulle kauhistus! Eivät kai ne taas käy kimppuuni? Olen yrittänyt tehdä tuttavuutta metsikön pörröhäntiin, mutta oravaiset pakenevat minua oksalle ja katselevat sieltä korkealta ihmeissään kun en yhtään hauku enkä yritä kiivetä perässä, tahtoisin vain kovasti nuuhkaista.

Tämä kuukausi on tuonut mukanaan siis paljon kaikkea, mutta ennen kaikkea jotain aivan surkeaa. Kharon ja Tuija-täti muuttivat pois luotamme! Olen ollut aivan murtunut. Vinkumisesta ei tahdo tulla loppua ja rullaan ympäri kämppää etsimässä kadonnutta ystävääni. Lenkilläkin odotan Karkin ilmestyvän jonkin kulman takaa ja kuikuilen vähän väliä olkani yli. Emäntä osasi toki odottaa, että erosta tulisi minulle vaikea ja hän oli suunnitellut täyttävänsä päiväni koiratreffeillä, koirapuistoiluilla ja kyläilyillä. Hieno suunnitelma kippasi kuitenkin nurin, sillä juoksuni alkoi päivää ennen kuin Kharon lähti. Voi rähmä!

Huhtikuusta tuleekin siis ehdottomasti tämänastisen elämäni kurjin. Rakas karvakaverini ja hellivä tätini lähtivät ja joudun nyt tyytymään vain ja ainoastaan Emännän seuraan. Eipä voi muuta sanoa, kuin ensi kuuta odottelemaan!

Kevätmielellä

Maaliskuu 2011 Vantaa

Tämä kuukausi on taas huristellut ohi huimaa vauhtia. Leudompien säiden myötä emännät ovat vieneet minua ja kämppistäni kunnon metsäreissuille, joissa olemme saaneet kylpeä lumessa sekä auringonvalossa.


Otamme kaiken ilon irti toistemme seurasta Kharonin kanssa, painimme ja riekumme kuin hullut nartut konsanaan. Nyt onkin syytä ottaa kaikki ilo irti, sillä Kartsan lähdön päivä lähenee kovaa tahtia. Jo ensi kuun puolessa välissä joudumme sanomaan heippa hei toisillemme kämppisten muuttaessa uuteen, omaan kotiin.


Vielä on kuitenkin pari viikkoa aikaa temmeltää! Olemmekin jo aikamoinen parivaljakko, ja saa nähdä kuinka pärjään ilman rakasta Karkkiani. Kenen kanssa sitten juoksen ja törmäilen?


Maaliskuun olemme olleet lumikenttien sankareita! Lumihanget eivät ole mikään vastustaja Kharonin pitkille suden säärille. Minä sen sijaan harrastan yhä edelleen delfiini-leikkejä sukellellen kinoksissa kuin musta pyöriäinen.


Myös mäntymetsän salaisuudet ovat olleet seikkailuissamme mukana. Kaikki karvaiset asukit, kuten oravat, jänikset ja ketut, kiinnostaisivat meitä kovasti, mutta joudumme tyytymään vain katseluun - emännät kun eivät päästä meitä harrastamaan metsästystä.


Tehotytöt ovat haastaneet emäntänsä villeydellään ja minäkin olen joutunut kovempaan komennukseen kuin tavallista. Käytöstapani ovat kyllä ehkä hiukan unohtuneet kämppikseni seurassa ja palautus maanpinnalle on silloin tällöin osunut kohdalle. Olen oppinut Kharonilta hurjasti itseluottamusta, ja vahtimista. Tositilanteessa liimaudun Karkin kylkeen ja tukeudun häneen kuin isosiskoon.





Kartsakin tuntuu nauttineen ajastaan luonani. Toisin kuin kumppaninsa Neptunuksen kanssa, Kharon on nyt saanut olla pomo. Hänen ei ole myöskään tarvinnut kertaakaan tapella, sillä minä väistän moisia konflikteja. Minusta kaikkien pitäisi olla kaikkien kavereita - ja jos joku muu nyt haluaa olla pomo niin siitä vaan. Kunhan minä saan leikkiä ja olla kaikessa mukana, en voisi olla onnellisempi

Pakkaspäiviä

Helmikuu 2011 Vantaa

Pääkaupunkiseutu sai helmikuussa osakseen lähemmäs -30 asteen pakkaset. Se ei kuitenkaan tehotyttöjen vauhtia hidastanut. Siinä missä emännät joutuivat välillä vetämään lenkin lyhyeksi, jotteivät tassumme tai nenumme jäätyneet, minä ja Kharon emme koskaan olisi malttaneet jättää leikkiä kesken. Rakastamme yhteisiä reippailujamme läheisissä metsissä ja lenkkipoluilla!

Valituilla alueilla emännät päästävät meidät vapaiksi ja otammekin sitten mittaa toisistamme! Valitettavasti Kartsan koivet ovat huomattavasti pidemmät kuin minun ja joskus on käytettävä sääntöjenvastaisia konsteja pysyäkseni vauhdissa mukana.

Joskus alkaa oikein kunnolla ärsyttämään kun Karkki kirmaa minulta karkuun ja sellainen johtaa useimmiten yllätyshyökkäykseen!

Kharon on kuitenkin aikamoinen susi, eikä mikään helpoin vastustaja! Hän ei myöskään pelkää painia vaan käy päälle kuin yleinen syyttäjä. Mamma on ylpeä siitä miten pelottomasti käyn leikkitaistoon itseäni suuremman ja vahvemman nartun kanssa. En osaa pelätä ollenkaan.

Ja koska kämppikselläni on puolellaan luonnon suomat edut, minä turvaudun kylmän ovelasti sikamaisiin temppuihin. Riipun poskessa, revin korvia, puren takalistoon tai nappaan suoraan kiinni häntään!

On kuitenkin aivan sama miten paljon riekumme ja otamme toisistamme mittaa, molemmat meistä tietävät sen näkymättömän rajan, jonka yli ei mennä. Homma ei toisin sanottuna koskaan karkaa lapasesta, vaan leukojen louskutuksen, hampaiden välkäyttelyn ja tassulämäsyjen jälkeen olemme yhä mitä parhaimmat ystävät.

Kun pahimmat energiat on purettu painin ja juoksun merkeissä, jaamme toistemme kanssa jopa sen kaikkein rakkaimman huvituksemme - kepit! Tuija-tädin mukaan Kharon ei ole koskaan ollut suostuvainen leikkimään kenenkään kanssa metsän aarteilla, mutta jotenkin minä olen niin epäagressiivinen ja sopuisa, että tämäkin leikki luonnistuu meiltä.

Se, että minä kannan rakkaimmat leluni ja suurimmat keppini Kharonille, kertoo puolestaan siitä, miten onnellinen olen Karkki-kaveristani. Jos se olisi minusta kiinni, Kharon ei koskaan muuttaisi pois luotamme.

Kämppis

8.2.2011 Vantaa

Helmikuu on lähtenyt liikkeelle vallan odottamattomissa merkeissä, saimme nimittäin yllättäen kämppiksiä! Rutinoitunut arki pyörähti päälaelleen kun Tuija-täti ja Kharon muuttivat hetkellisesti luoksemme asumaan.


Tylsän yksikseen elelyn jälkeen voitte vain kuvitella kuinka hyperonnellinen olen ollut Kharonin seurasta! Enää minun ei tarvitse tuhista yksikseni sängyn alla Emännän pitkien työpäivien ajan vaan voin purkaa energiaani cocktaili Karkkiin.


Kharon oli aluksi ADHD-tapaus, ihan häkeltynyt uudesta paikasta ja äkillisestä muutoksesta. Minut hän otti vastaan samalla tavalla kuin ennenkin, osoittamalla kaapinpaikan samantien ja sitten heittäytymällä riehakkaisiin leikkeihin. Minua ei nartun dominointi haittaa, annan toisten pomotella ihan rauhassa - minua kiinnostaa vain leikkiminen. Meillä synkkaakin Kartsan kanssa erinomaisesti kun minun mieleeni ei edes juolahtaisi haastaa riitaa eikä Kharonkaan rupea tappelemaan kun en kerta pistä vastaan.


Kaikkein räväkimmät leikit olemme saaneet aikaiseksi paperirullasta. Koska kumpikaan meistä kun ei loppupeleissä tykkää jakaa aarteitaan ja molemmat tietysti narttumaisen jääräpäisesti uskovat olevansa oikeassa, saattavat kuonot mennä kurttuun ja murinat päästä harjoitukseen. Tosin minä en välillä oikein ymmärrä mitä ihmettä se Kharonin ärinä merkitsee. Jos haluan paperirullan takaisin, hyppään vaikka pää edellä kivikkoon (tai otan lelun takaisin itselleni suoraan toisen suusta).


Hurjan kivaa meillä on ollut tässä pari päivää. Suurin villeytemme on Emännän onneksi jo laskenut ja osaamme jopa hetkellisesti rauhoittuakin - välillä. Valtaosa ajasta kuluu kuitenkin ympäri ämpäri peuhaamiseen. Suurimpana näyttämönä leikeillemme toimii tietysti läheinen metsä, jossa voimme kunnolla purkaa energiaa, mutta kotona se on sohva, joka valloitetaan kahden hurtan voimin.


Uusi kämppikseni tuo luonteestani ilmi myös vallan uusia puolia. Periksiantamattomuutta, itsepäisyyttä, luottamusta, joustavuutta ja ennen kaikkea aivan hulvattomia ilmeitä ja ääniä.


Vaikka otamme kaiken irti Kharonin kanssa yhteisestä ajastamme, on kotona tosiaan nyt kaksi emäntää. Siinä missä Mamma on pitänyt minulle aikaisemmin jokseenkin pehmeää, vaikkakin määrätietoista kuria, Kharonin ilmestyminen on korottanut panoksia ja Tuija-täti viimeistään pistää meidät kuriin, jos homma meinaa lähteä lapasesta.