maanantai 12. heinäkuuta 2010

Ensimmäistä kertaa

10.7.2010 Helsinki / Espoo

Tässä se kauan lupailtu studiokuva minusta! (Vähän litistynyt scannatessa...)


Viime lauantaina emäntä ja isäntä veivät minut ensimmäiseen, oikeaan näyttelyyn! Eikä tämä ollut mikä tahansa koirien kokoontuminen, vaan australianpaimenkoirien ihkaoma erikoisnäyttely! Paikalla oli siis yli sata minun rotuni edustajaa. Punaisia, mustia, marmoroituja, isoja ja pieniä! Jopas oli paljon nähtävää ja nuuskittavaa!

Isäntäväki valitsi meille paikan vähän kauempaa, pienen puun varjosta, sillä päivästä oli kehkeytymässä tukehduttavan kuuma. Sieltä kaiken takaa jouduin tarkkailemaan yleistä menoa ja melskettä, emäntä ei päästänyt minua häiritsemään muiden kilpailijoiden rauhaa. Otin tämän rajoituksen kuitenkin tyynesti. Olin utelias, mutta rauhallinen, kiinnostunut ja kummissani, mutten kuitenkaan hötkyillyt. Kovasti halusin kaikkien luokse, mutta en haukkunut tai yrittänyt väkisin riistäytyä emännän otteesta. Käyttäydyin siis kuin oikea hieno neiti.

Onnekseni pääsin sanomaan heippati hei muutamalle aussille. Ensinnä ohitsemme kulki agi-treeneistä kotiin matkalla oleva musta auspai. Tämän uuden tuttavan emäntä ei ollut osallistunut erikoisnäyttelyyn, koska uskoi vakaasti, ettei tuomari osaisi arvostaa läpimustaa kaunotarta, pikkuriikkisin valkotäplin. Minä en henkilökohtaisesti olisi voinut kuvitellakaan hurmaavampaa koiruutta ja peuhasimmekin iloisesti jonkin aikaa.

Toinen tuttavuus, joka käväisi luonani tervehtimässä, oli Capricolen tytsy Uni. Voi miten riemukasta oli peuhata hetki lähes omanikäiseni nartun kanssa. Löysimme hyvin saman aaltopituuden ja olisimme riehuneet hullun lailla, jos emännät vain olisivat antaneet. Kehään meno alkoi kuitenkin lähestyä, joten leikkimme jäi lyhyeksi. Vielä kehän laidalla sain hetken hassutella yhden uuden ystävän kanssa, mutta siihen sitten jäivätkin temmellykset ja oli aika ryhtyä hommiin.







Sarjassani oli neljä muuta narttupentua, oikeita kaunottaria kaikki. Olisin mieluusti tehnyt heidän kanssaan lähempää tuttavuutta, mutta jostain syystä emäntä vaati koko ajan täyttä huomiotani. Välillä jaksoinkin keskittyä häneen, välillä en. Esittelyosuus meni hyvin, annoin tuomarin katsoa minut läpi rauhassa ja hampaatkin näytin ilman kovin suuria vastalauseita. Mutta sitten kun olisi vaan pitänyt seisoa paikallaan ja poseerata - miksi ihmeessä? Jos mamma otti namin esiin istahdin alas vastaanottamaan palkintoni. Jos namia ei ollut tarjolla yritin lähteä liikkeelle ja halusin kauheasti katsella kaikkialle minne ei pitäisi. Lopulta oma osuuteni oli ohi ja tällaisen arvostelun sain tuomarilta:

"Feminine head but somewhat narrow. Good colour. Chest a little narrow causing toeing out. Nice neck. Good top line. Good temperament. Gait balanced, a little close in rear."

Neljä parasta palkittiin ja minä en valitettavasti päässyt siihen joukkoon. Emännän mielestä tuomari arvosteli minut kuitenkin pätevästi. Hän näki hyvät puoleni: naisellisuuteni, kauniin väritykseni, vahvan ja solakan niska-selkälinjani, hurmaavan luonteeni ja arvosti tasapainoisia liikkeitäni, vaikka ehkä askeleeni onkin vähän ahdas tai tiukka takaa. Pääni nyt on vieläkin kovin kapea, mutta ehtii se tässä kasvaa ajan kanssa. Samoten rintani on kapea ja syvä, joten jalat sojottavat välillä vähän ulos, mutta sekin muuttunee kun kasvan hieman lisää.

Minusta oli hauskaa ja mielenkiintoista osallistua näyttelyyn. Emäntä stressasi meistä kahdesta huomattavasti enemmän. Minä vain ihmettelin ja yritin tehdä niin kuin käskettiin - vaikka sitten en välillä ymmärtäny mitä mamma oikeastaan halusi. Luvassa onkin kuulemma paljon treeniä ja ehkä muutama harjoitusnäyttely ennen kuin yritämme tavoitella parempia sijoja. Ensimmäiseksi kokeiluksi isäntäväki oli minuun kovin tyytyväinen ja kun kotimatkalla piipahdimme perinteisesti jäätelökioskin kautta, en minäkään olisi voinut olla tyytyväisempi.


Muuten elämäni on rullannut eteenpäin tavallisella ja totutulla tavalla. Olen tosin kumonnut joitain täällä esitettyjä mielipiteitä, joita emäntä on ehtinyt kirjoitella puolestani. Ensinnäkin, olen kokonaan lakannut inisemästä autossa. Vinkumiseni lakkasi samantien kun siitä täällä marmatettiin. Olisi mamma voinut sanoa minulle suoraan. Olen äänetön ja ainaisen innostunut automatkustaja.

Myöskin se oli toiveajattelua, että en enää tuhoaisi mitään! Pah! Löysin ihanan kassillisen elektroniikkaa tänään. Pääsin tuhoamaan pelejä ja vempeleitä sydämeni kyllyydestä heti aamulla. Mamma nukkui sikeästi kun siirryin seuraavaan kassiin, joka oli täytenään silmätippoja, lääkerasvaa ynnä muuta apteekkitavaraa. Niillä vasta mukava olikin temmeltää. Silppusin kaiken ympäri asuntoa! Ja emäntä siivosikin kotiamme sitten kaksi tuntia aamuleikkieni jäljiltä. Kun hän kipaisi kaupassa ostamassa ruokaa nappasin vielä yhden rasvatuubin pöydältä ja sotkin sillä kaikki mahdolliset tekstiilit. Hurjan kivaa!

En ole antanut kesähelteiden hidastaa vauhtiani. Emäntä varoo päästämästä minua keskipäivän kuumuudessa ulos, ja käytänkin tilaisuuden hyväkseni päivänokosten merkeissä. Muuten tarmoni on ihan ennallaan ja vaadin leikkiretkiä luonnon parissa. Temmellyksen lomassa harjoittelemme myös usein erilaisia temppuja. Tahdon kovasti miellyttää isäntäväkeä ja mitä enemmän saan tehdä, sitä onnellisempi olen! Viimeisin suuri nautinto on hyppiminen! Jos vain voin, loikin nykyään ihan kaiken yli. Emäntä sanoo minua pomppu-poniksi, lokkiessani kivien ja kantojen yli kuin vieterit jalassa, ja päätyen yleensä suoraan päin mamman jalkoja jolloin menemme yhdessä mukkelis makkelis!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti